torstai 6. maaliskuuta 2008

BIOFACH-Messut 21.-24.2.2008 menestys suomalaiselle luomuvientirenkaalle


LEHDISTÖTIEDOTE 25.2.2008

BIOFACH-Messut 21.-24.2.2008 menestys suomalaiselle luomuvientirenkaalle

Suomen yhteisosastolla maailman tärkeimmässä luomualan tapahtumassa Biofachissa, Nürnbergissä Saksassa, olivat Finpron Organic Food Finland -luomuvientirenkaan sateenvarjon alla Helsingin Mylly Oy, Kankaisten Öljykasvit Oy, Kiantama Oy ja Maustaja Oy. Myös Bioferme Oy oli mukana Suomen yhteisosastolla. Tapahtuma on edelleen kasvanut voimakkaasti; näytteilleasettajia oli nyt 2740 78:sta maasta. Messujen yhteispinta-ala oli 47000 m2, missä oli 12% kasvu edelliseen vuoteen verrattuna. Tapahtumassa vieraili n 50000 alan ammattilaista kaikista maanosista. Luomumarkkinoiden voimakas kasvu tuntui myös Suomen osastolla, jossa asiakastapaamiset jatkuivat taukoamatta torstai-aamusta sunnuntaihin. Suomalaisten luomutuotteiden myynnin mahdollisuudet ovat suuremmat kuin mihin tällä hetkellä pystytään vastaamaan.

Suomen osaston näkyvimpänä teemana olivat Napapiiri Organics -luomutuotesarja, jossa Maustaja Oy:n valmistamien sokerittomien marjahillojen lisäksi esiteltiin Helsingin Myllyn valmistamat minuuttimarjapuurot ja Kiantaman valmistamat makeutetut, mutta sokerittomat kuivatut marjat. Suomessakin Vuoden Luomutuotteeksi valittu lakkahillo ihastutti erityisesti tuotteiden maistauksessa ja Napapiiri Organics -tuotesarjan ilme herätti positiivista huomiota. Kankaisten Öljykasvien Virgino luomurypsiöljyn korkea laatu todettiin ranskalaisen öljypuristamon edustajan suulla ja öljyn myynnistä neuvoteltiin jopa saudiarabialaisen asiakkaan kanssa.

Luomumarkkinoiden voimakkaan kasvun kääntöpuolena keskeinen keskustelunaihe BioFachissa oli luomuraaka-aineiden maailmanlaajuinen pula. Suomalaisille keskeinen luomukaura on tänäkin vuonna loppumassa ja viime vuodesta poiketen sen hinta on Pohjois-Amerikassa noussut jopa korkeammaksi kuin Euroopassa, jolloin kanadalaisella luomukauralla ei voida enää paikata Euroopan luomukaurapulaa. Siten tarve lisätä voimakkaasti luomukauran ja muiden luomuviljojen viljelyä Suomessakin on ilmeinen ja raaka-aineiden hinnat tulevat pysymään korkeina. Toisaalta nykyinen markkinatilanne antaa paljon mahdollisuuksia siirtyä luomun arvoketjussa ‘ylöspäin’ jalostetumpiin ja brandattyihin tuotteisiin, mihin Napapiiri Organics -tuotesarjan kehittämisellä juuri pyritään. Toisaalta varsinkin bulkkiviljan vienti Suomesta on tarpeetonta, koska kaikki luomuvilja voitaisiin viedä jalostettuna ja viljan vienti rajoittaa jalostavien luomuyritysten toimintamahdollisuuksia.

Ennen itse messuja IFOAM:n järjestämässä Trade konferenssissa oli luomuraaka-ainekaupan osalta keskeisesti esillä myös eri tuottajamaiden uskottavuus luomun tuottajina ja luomuraaka-aineiden jäljitettävyyden säilyttäminen. Erityisesti keskustelua herättää Kiinan nouseminen yhdeksi merkittävimmistä luomutuotteiden tuottajista 3,2 miljoonalla hehtaarilla. Yhdysvalloissa, jossa luomun markkinaosuus on jo saavuttanut 2,8% tason ja vain 1% viljelyalasta on luomua, Kiina on noussut keskeiseksi luomun alkuperämaaksi, mikä ei aina herätä kuluttajien luottamusta.

Tanska on ehkä Euroopan kehittynein luomumarkkina 6% markkinaosuudellaan, mutta myös merkittävä luomutuotteiden viejä. Luomutuotteiden viennin kehittämiseen on satsattu jo vuosia. Tanskalla oli tavalliseen tapaan Pohjoismaiden näyttävin edustus BioFachissa; yhteensä n 400 m2 osasto ja yli 20 yritystä. Tanskasta messuilla vieraili myös elintarvikeministeri Eva Kjær Hansen ja Ruotsista maatalousministeri Eskil Erlandsson, mikä osaltaan toi niille näkyvyttä. Myös tanskalaiset ja ruotsalaiset keskusliikkeiden ostajat olivat paikalla. Suomen luomuvientiä kehittävät yritykset, erityisesti luomuvientirenkaassa mukana olevat, olivat messuilla hyvin esillä. Suomen läsnäolo luomumessuilla on kuitenkin puhtaasti yritysten varassa: niin viranomaiset, polittiset vaikuttajat, media, keskusliikkeet, teollisuus kuin viljelijät loistivat poissaolollaan. Onko Etelä-Suomen hiihtoloman ajoitus suurin este suomalaisen luomun kehittämiselle vai onko kysymys yksinkertaisesti kiinnostuksen ja tiedon puutteesta?

BioFachin vuoden 2009 teemamaa “Country of the Year 2009” on Tanska. Tanskan jo nytkin mittava satsaus messuihin tulee silloin olemaan vielä moninverroin suurempi; n 900 m2 osastopinta-ala ja epävirallisten tietojen mukaan n 3 miljoonan euron panostus. Ruotsalaisille ja suomalaisille on tässä yhteydessä tarjottu mahdollisuutta laittaa osastonsa Tanskan maaosaston viereen ja siten olla mukana Tanskan imussa. Molemmat maat tulevatkin ottamaan tämän vuotista suuremmat osastot BioFach messuilta. Suomen osalta osallistumisen laajuus tulee osaltaan riippumaan siitä, saadaanko suomalaisen luomun viennille ja näkyvyydelle poliittista tukea muiden Pohjoismaiden tapaan. Vuosi 2009 tulee olemaan poikkeuksellisen hyvä tilaisuus tehdä tunnetuksi pohjoismaista ja siten myös suomalaista luomua ja luomutuotteita.

Organic Food Finland -luomuvientirengas toteutetaan yhteistyössä Finpron kanssa ja Työ- ja Elinkeinoministeriön tukemana.

Ei kommentteja: