Lähiruoka ja kansainvälistyminen erkoistumisen mahdollisuuksina

Lähiruoka ja kansainvälistyminen erkoistumisen mahdollisuuksina


Lähiruoka ja luomu niputetaan keskusteluissa yhteen, mutta perimmiltään on kysymys eri asioista.Lähiruoka voi olla luomua, mutta tietysti se voi olla myös täysin muuta - esimerkkinä kemiallisesti viljelty itsepoimintamansikka. Ja luomu voi olla lähiruokaa, mutta yhtä hyvin se voi olla argentiinalainen omena. Luomun ekologisista lähtökohdista johtuen lähiruoka liitetään luomuun, mutta määritelmällisesti ne eivät ole sama asia. Edes ekologisuuden ja ruokakilometrien näkökulma ei ole yksinkertainen, koska kuljetusten ekologisuus riippuu siitä, miten kuljetetaan. Tuodaanko omenaa valtamerilaivalla kaukomailta vai ajellaanko pakettiautolla pitkin maakuntaa - kumman ekologinen jalanjälki on lopulta suurempi? Ja kumman ekologinen merkitys ylipäänsä on suurempi, kuljetusten vai viljelytavan? Pelkästään kasvihuoneilmiötä tarkastellen maatalouden typpitalouden merkitys on suurempi kuin kuljetusten, koska typpioksiidit ovat satoja kertoja hiilidioksidia pahempia kasvihuonekaasuja. Typpiomavaraiseen maatalouteen siirtymisen vaikutus olisi suurempi kuin kuljetusten lopettaminen. Ja ellei me kaikki muuteta maalle viljelemään, ei kuljetuksia voida kuitenkaan lopettaa. Ja tässä tarkastelussa ei edes huomioida luonnon monimuotoisuutta, torjunta-aineita, eläinten kohtelua, gmo:n riskejä jne.

Minusta on selvää, että luomutuotteita voidaan viedä ja tuoda. Kokonaisekologisuuden - siis “maailman pelastumisen” kannalta - on ostettava italialaista luomuporkkanaa eikä kotimaista kemiallisesti viljeltyä. Tottakai kaikista mieluisin on kotimainen luomuporkkana, mutta keväällä sitä ei tahdo enää olla saatavilla. Omena on hyvä esimerkki ihmisten harrastamasta älyllisestä epärehellisyydestä: luomuomenaa ei osteta, koska “eihän se voi olla ekologista, kun se tulee niin kaukaa.” Ja sitten ostetaan tavanomaista tuontiomenaa!

Luomu toimii viennissä, koska luomu on tietyt arvot takaava kattobrändi, joka on jo tunnettu kaikkialla, missä ihmisillä on varaa ajatella, mitä suuhunsa pistävät. Luomubrändiä voidaan katsoa eri kulmista ja se voi merkitä eri alueilla ja eri ihmisille eri asioita ja yhtäaikaa monia asioita eri painotuksilla. Turvallisuutta, terveellisyyttä, ekologisuutta, eettisyyttä sekä lifestyleä ja jopa trendikkyyttä. Jos jotakin luomutuotetta ei ole jollakin markkinalla tarpeeksi tai ollenkaan paikallisesti, se tuodaan. Jos tuotteeseen tai tuotemerkkiin voidaan ladata muita arvoja ja vahvuuksia luomun viitekehyksessä, tuote voi jopa kilpailla paikallisen tarjonnan kanssa.

Voiko lähiruokaa sitten viedä? Jos määrittelyn perusta on esimerkiksi maakunta, niin silloin lähiruokaa ei voi viedä. Jos viitekehyksenä on vaikka Pohjoismaat, tilanne on toinen. Joka tapauksessa lähiruoan vieminen kuullostaa ristiriitaiselta. Käytännössä varsinkin pienelle yritykselle paikallisuus on mielikuvaetu, jolla yritys voi saada tuotteensa kaupan hyllylle kotimaassa. AIka tyypillistä on, että tuotekategoriassa, jossa valtaosa tuotteista tulee suurilta valmistajilta, on tarjolla myös jonkun pienemmän kotimaisen valmistajan tuote. Jos samaa tuotetta lähdetään viemään, paikallisuusetu menetetään kun valtakunnan raja on ylitetty. Naapurimaassa vastaavassa “ekologisessa lokerossa” on joku siellä paikallinen yritys. Se vahvuus, jolla kotimaassa pärjätään, ei enää toimikaan. Niin sanotut USPit (unique selling point) on määriteltävä uudessa ympäristössä uudestaan.

Lähellä lähiruoan käsitettä ovat tuotteet, jotka ovat tyypillisiä tietylle alueelle ja joilla on suojattu alkuperänimitys: mm shampanja, Parmesan kinkku ja Feta. Tyypillisesti alkuperänimityksellä suojataan nimenomaan tuotteita, joita viedään. Suomessa vain Lapin puikulalla on tällainen suojaus. Alkuperänimitys ei kuitenkaan takaa shampanjan kaltaista maailmanmainetta, vaan se on vasta alku pitkäjänteiselle ja resursseja vaativalle markkinointityölle.

Vientimahdollisuuksia ajatellen pitäisi nähdä ne vahvuudet, jotka Suomella on - kohdemaiden kuluttajien näkökulmasta. Saksalainen kuluttaja tuskin näkee Suomea halvan ja tehokkaasti tuotetun funktionaalisen gmo-elintarvikkeen alkuperämaana, eikä ainakaan halua sellaista tuotetta ostaa. Mahdollisuuksia on etsittävä toisenlaisten mielikuvien suunnalta - niiden, joissa Suomella on mielikuvavahvuuksia.

Suomalaisten luomutuotteiden viennissä alkuperä on merkittävä vahvuus, mutta lähiruokaa se ei ole. Luomuvientirenkaan puitteissa kehitetty Napapiiri Organics on esimerkki siitä kuinka luomukattobrandin alla voidaan linkittyä muihin sitä tukeviin vahvuuksiin, kuten pohjoinen eksotiikka, suomalaisen luonnon puhtaus, suomalaisten raaka-aineiden terveellisyys ja noitarumpujen mystiikka. Suomalaisen ruuan vahvuudet on nähtävä kohdekuluttajan silmin, tässä tapauksessa luomuun sitoutuneen kuluttajan silmin.