MMM: Luomutuotantoa koskeville menekinedistämishankkeille ei tällä hakukierroksella myönnetä avustuksia.

Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? MMM suhtautuu siis myönteisesti luomun kehittämiseen Suomessa ja mm Maabrändityöryhmän ehdotukseen. Vai jotakin muuta?

Luomu ja terveysvaikutteisuus

Jo lähes 10 vuotta sitten kun tein Finprossa Maarit Aholan kanssa "Luomukansainvälistymisstrategiaa" yhtenä kantavana ajatuksenamme oli luomun ja terveysvaikutteisuuden yhdistäminen. Molemmat voisivat olla suomalaisia vahvuuksia, ja olisi luontevaa yhdistää ne samoihin tuotteisiin. Tätä on helppo perustella, mutta kaikkien ei sitä aina ole helppo ymmärtää.

Suomi on kaunis ja puhdas maa kaukana pohjoisessa. Luontaiset edellytykset eivät ole parhaat mahdolliset maataloudelle - tai ainakin niin on helppo uskoa. Suomi ei tule tehomaatalouden keinoin pärjäämään kilpailussa - eikä suomalainenkaan kuluttaja sitä kai halua - joten kannattaisi rakentaa niiden vahvuuksien varaan, joita meillä todellisuudessa ja mielikuvissa on. Luomu tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Nytkin moni sanoo, että Suomessahan kaikki ruoantuotanto on luomua. Entä jos väite tehtäisiin todeksi? Markkinoilla nimittäin "melkein" ei riitä. Nyt en puhu vain viennistä vaan myös kotimarkkinoiden puolustuksesta. Kotimaisen ruoan erinomainen maine rapautuu vähitellen. "Kotimainen ruoka on maailman parasta" -hokema voidaan tehdä todeksi luomulla.

Suomalainen elintarviketeollisuus on julkisilla ja omilla varoillaan jo vuosia kehittänyt ns funktionaalisia eli terveysvaikutteisia elintarvikkeita. Vaikka niistä ei ehkä ole tullut sellaista rahasampoa kuin jossakin vaiheessa on toivottu, on onnistumisiakin jo toki ollut. Suomi on terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinana johtavia maailmassa laskettuna ostoina kuluttajaa kohti. Harvaa poikkeusta lukuunottamatta nämä tuotteet eivät kuitenkaan ole olleet luomua.

Ravitsemustieteilijän ja elintarviketeknologin näkökulmasta terveysvaikutteinen elintarvike ja luomu eivät ehkä ole samaa sukua. Ensinmainittujen kehittäminen on tiukasti tiedepohjaista kun taas luomua voisi pitää jopa jonkinlaisena hömppänä - eikä luomun yhteydessä sanaa funktionaalinen kannata käyttää. Mutta yllättäen sekä luomutuotteiden että terveysvaikutteisten tuotteiden ensisijainen ostosyy on sama - nimittäin terveellisyys. Näkökulma terveellisyyteen ei ehkä ole sama, mutta joka tapauksessa kohderyhmäkin on suurelta osin sama. Ja terveys ja ruoan terveellisyys tulee kiinnostamaan enenevässä määrin maailman väestön varakkaampaa puoliskoa. Mutta hyvin usein sama tiedostavampi kuluttaja on kasvavissa määrin kiinnostunut myös elintarvikkeiden ympäristöystävällisyydestä ja eettisyydestä.

Terveellisyys, ekologisuus ja eettisyys kulkevat käsi kädessä, koska ajatteleva ihminen on kiinnostunut niistä kaikista. Siksi ei ole järkevää kehittää terveysvaikutteisia elintarvikkeita, joissa nämä muut trendit on jätetty huomiotta.

Oman näkökulmansa asiaan tuo se, että terveysväittämille on äärimmäisen vaikea saada virallista hyväksyntää. Luomu on jo pitkään ollut "köyhän miehen" terveysväittämä ja on nyt EFSA:n uusien sääntöjen vallitessa sitä vieläkin enemmän. Samalla se on "köyhän miehen" ympäristöväittämä. Molemmat asiat perustuvat luomun arvoihin ja peruslähtökohtiin, ei siihen että niitä olisi todettu kliinisillä tutkimuksilla tms.

Kehittämällä siis terveysvaikutteisia luomutuotteita vahvistetaan kuluttajalle annettavaa viestiä tuotteen kaikenkattavasta  hyvyydestä. Tuotekehityksessä on entistä enemmän otettava huomioon kovien tieteellisten faktojen lisäksi kuluttajien mielikuvat. Kehitettävät tuotteet tulisi voida valmistaa myös luomuna, eli tulisi lähtökohtaisesti välttää sellaisia prosesseja, raaka-aineita ja lisäaineita, joita ei luomutuotteissa voida luomusääntöjen puitteissa käyttää. Tuotteiden tulisi myös sopeuttaa luomun mielikuviin, ns "whole food" tai "naturkost" ajatteluun.

Jo luomukansainvälistymisstrategiassa vuonna 2000 puhuimme luontaisesti terveellisistä luomutuotteista. Suomessa on paljon hienoja ja terveellisiä raaka-aineita, joiden pohjalta tuotteita voidaan kehittää. Esimerkiksi ruis ja kaura ja lukuisat luonnonmarjat. Ja meillä on maailmanluokan osaamista terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehittämisessä. Kyllä näillä eväillä pitäisi pystyä kehittämään menestytuotteita sekä koti- että vientimarkkinoille!


Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.

Opintomatka Saksaan: toinen päivä

Saksan fact finding matkan toisen päivän ohjelma koostui seminaarista ja illan luomuviinitilavierailusta. Saksalais-suomalaisen kauppakamarin ja German Trade and Investin puheenvuorojen tarkoituksena oli saada meidät kartalle Saksan elintarvikekaupan osalta ylipäänsä. Saksa on 82 miljoonan asukkaat ostovoimainen talous, jossa ruoka on yli 200 miljardin euron business kun huomioidaan sekä vähittäiskauppa että suurkeittiöpuoli. Vähittäiskaupassa myydään luomua 5,85 miljardilla eurolla, mikä edustaa 3% Saksan elintarvikkeiden vähittäiskaupasta. Vaikka luomutuotteet näyttäytyvät kaupassa lähinnä saksalaisina tuotteita, valtava osa luomuraaka-aineista tuodaan ulkomailta ja toki kaupassakin on ulkomailla valmistettuja tuotteita paljolti saksalaisten tuotemerkkien alla, mutta myös omilla tuotemerkeillään. Edellisenä päivänä Alnaturan myymäläpäällikkö arvio, että jopa 70% kaupan tuotteista oli tuontitavaraa vaikka lähes kaikki myydään saksalaisten tuotemerkkien alla - itse asiassa 70% Alnaturan omalla tuotemerkillä.

Saksalle luonteenomaista on tiukka hintakilpailu ja kuluttajien suuri hintatietoisuus. Vain alle 15% käytettävissä olevista tuloista käytetään ruokaan, mikä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi ruokamaina tunnetuissa Ranskassa ja Italiassa. Lidlin tyypisten discounttereiden markkinaosuus on n. 45%, mikä on suurin luku Euroopassa. Toisaalta juuri discounttereissa on viime vuosina tapahtunut voimakkain luomutuotteiden myynnin kasvu.

Dr Alexander Beck, joka on saksalaisen luomuteollisuuden edunvalvontajärjestön AOEL:n (kuvassa jäsenyritysten logoja taustalla) koordinaattori ja saksalaisten luomualan järjestöjen BÖLW:in hallituksen jäsen, arvioi puheenvuorossaan, että viimeisien vuosien 10-20% kasvuvauhti on ollut alalle jopa liikaa ja aiheuttanut yrityksille liian nopeasta kasvusta johtuvia ongelmia. Myös luomuviljely on kasvanut Saksassa nopeasti ja on jo 5% viljelypinta-alasta, mutta saksalainen luomutuotanto ei kuitekaan ole pysynyt markkinoiden kasvun vauhdissa, mikä on johtanut tuonnin voimakkaaseen kasvuun ja toisaalta myös huijaustapauksiin, joissa esimerkiksi tavanomaista viljaa on myyty luomuna. Hintaero on niin suuri, että houkutus myös väärinkäytöksiin syntyy väistämättä. Tilannetta vaikeuttaa myös puutteet valvontaviranomaisten yhteistyössä eri EU maiden välillä.

Siten tämän hetkinen hitaamman kasvun vaihe antaa yrityksille mahdollisuuden hengähtää ja vakiinnuttaa toimintojaan. Beckin näkemyksen mukaan nopean kasvun uralle palataan kuitenkin taas kun talousnäkymät paranevat. Vaikka Saksa on Euroopan suurin luomutuotteiden markkina ja luomutuotteiden markkinaosuuskin on vaikuttava 3%, on siitä vielä pitkä matka Tanskan, Itävallan ja Sveitsin 5-7% markkinaosuuksiin. Siten kasvulle on vielä paljon tilaa.

Erilaisen näkökulman luomumarkkinoihin saimme Peter Kossytorzilta, joka on aloittanut luomukauppiaana jo 1986 - silloin vain pienellä luomupuodilla. Nyt hänellä on yksi Saksan suurimpia luomusupermarketteja (Naturwarenzentrum Dreieich n 500 m2) ja hän on voittanut Saksan parhaan luomukaupan tittelin useampaan kertaan. Hän on ns itsenäinen luomukauppias eli hän ei kuulu mihinkään luomukauppaketjuun, eikä luomutukkureiden synnyttämiin kauppojen yhteenliittymiin. Kossytorzia oli pyydetty kertomaan luomutuotteiden ostamisesta kauppoihin ja miettimään suomalaisten tuotteiden mahdollisuuksia päästä kaupan hyllylle. Hän demonstroi elävästi miettimisprosessiaan, joka lähti siitä, että hänelle, hänen henkilökunnalleen tai hänen tuttavilleen, joilta hän asiaa kysyi, ei tullut suomalaisesta ruoasta mieleen mitään. Miten voidaan myydä saksalaisille tuotteita alkuperällä, joka ei aiheuta kenellekään mitään mielikuvia? Tutkittuaan asiaa netistä, hän päätyi siihen, että suomalainen ruoka voisi olla riistaa (hirvi), poroa, kalaa tai marjoja. Kuinka näitä voisi sitten myydä Saksaan? Tarvitaan "hullu" tukkuri, joka on innostunut suomalaisista tuotteista ja on valmis puhumaan niiden puolesta.

Viimeinen puheenvuoro oli tanskalaisella Malene Aarisilla, jonka toimia tanskalaisten luomutuotteiden viemiseksi Saksaan "Bio aus Dänemark" hankkeen alla, olen seurannut vuosia. Hanketta aloiteltin jo yli 10 vuotta sitten ja Malene jakoi joitakin kokemuksiaan kanssamme. Tanskalaisten luomuviennin arvo on yli 100 M€ ja Saksa on suurin kohdemaa, mutta BaD ei suinkaan ole ollut ainoa toimija tässä kentässä. Tanskalaisten luomuviennin rakenne on hyvin erilainen kuin suomalaisen: pääpaino on liha ja meijerituotteissa, joita meiltä ei viedä lainkaan. MM suuryrityksen Arla ja Danish Crown ovat aktiivisia luomussa ja luomutuotteiden viennissä. Tuotteet painottuvat kuluttajatuotteiden puolelle, mutta kuten meilläkin, private label tuotteita on paljon. Vuosien mittaan BaD:n toimenpiteet ovat vaihdeleet etsittäessä parasta toimintamallia. Tuntumaa Saksan markkinaan on hankittu verkottumalla saksalaisten toimijoiden kanssa, järjestämällä teemakampanjoita päivittäistavarakaupan ketjuissa, pyrkimällä yhteistyöhön luomualan aluetukkureiden kanssa, osallistumalla tukkureiden sisäisiin esittelytapahtumiin jne. Tuloksia on tullut vaihtelevasti ja kaikki, mitä on tehty, ei ole toiminut toivotulla tavalla. Malene toi esiin 5 hyvin erilaista menestystarinaa, joissa menestys on syntynyt kussakin eri tavalla:
- luomukeittojen lanseeraaminen Saksaan yhteistyössä yhteistyössä saksalaisen kauppaketjun kanssa.
- viennin käynnistäminen ja hoitaminen saksalaisen agentin kautta (meijeriyritys).
- lihatuotteiden valmistaminen saksalaisen kauppaketjun private labelin alla.
- luomusikajalosteiden valmistaminen Tanskassa saksalaisesta raaka-aineesta.
- myyminen suoraan saksalaisiin erikoiskauppoihin (herkkusuklaa ja marsipaani)

Mitään yhtä onnistumisen taikatemppua eivtä siis tanskalaisetkaan ole keksineet, vaan ratkaisut ovat yritys- ja tapauskohtaisesti hyvinkin erilaisia.

Seminaarin jälkeen meillä oli hiukan ylimääräistä aikaa ja kävelimme läheiseen Frankfurtin vanhaan kauppahalliin tutustumaan sen tarjontaan. Kauppahallissa on sekaisin tarjolla paikallisia erikoisuuksia ja lähiruokaa ja maahaanmuuttajien puodeissa mitä erilaisimpiin ruokakulttuureihin liittyviä herkkuja. Itse sorruin ostamaan persialaista baklavaa - itse olen tosin tottunut pitämään baklavaa turkkilaisena herkkuna. Hallista löytyi sieltä täältä myös luomua, mm karhunlaukkapestoa, jota myös ostin kotiin, ja yläkerrasta kokonainen luomulihakauppa.

Illalla oli vielä vuorossa tutustuminen Asbach-Kretschmer luomuviinitilaan Reinin varrella. Itse viinirypäleet viljellään useilla erilaisia maalajeja ja pienilmastoja edustavilla palstoilla - kauimmainen 25 km päässä kylässä olevalta tilalta.

Kuvassa ollaan tutustumassa viinitilan kellareihin. Tässä kypsytetään punaviinit.

Lopulta päästiin maistamaan viinejä viihtyisässä yläkerran maistatusravintolassa. Tervetuliaiskuoharin lisäksi maistettiin useita eri valkoviinejä, jotka olivat hyviä mm Riesling, Pino Noir ja Pino Gris lajikkeita.

Opintomatka Saksaan

Olemme Tekesin Sapuska ohjelman puitteissa luomuaiheisella fact-finding matkalla Saksaan Frankfurtiin ja sen lähiympäristöön. Matkalle osallistuu 22 henkilöä suomalaisista elintarvikealan yrityksistä sekä Tekesistä ja Saksalais-Suomalaisesta kauppakamarista. Itse olen ollut mukana suunnittelemassa matkaa ja siihen liittyvää seminaaria yhdessä kauppakamarin ja Tekesin kanssa.

Matkan teema on otettu melko tosissaan - niinkuin pitääkin. Majoitus Frankfurtissa on kaupungin ainoassa bio- eli luomuhotellissa "Hotel Villa Orange" (ylimmäinen kuva). Tässä tapauksessa luomu todellakin tarkoittaa, että hotelli on luomusertifioitu. Hotellin johtajan mukaan tämä tarkoittaa ainakin, että kaikki hotellissa tarjottava ruoka ja juoma on luomua samoin kuin pesuaineet ja mm lakanat ja pyyhkeet. Haasteena on ollut kaikkien tarvittavien tuotteiden löytäminen muodossa, jopa sopii hotelleille.  Luomuhotelleja on Saksassa ja Itävallassa BIO HOTELS tunnuksen alla yhteensä 65, mutta vain 2 on kaupungeissa olevia business-hotelleja muiden ollessa lomahotelleja. Vaikka Villa Orange on luomuhotelli, se on ennen kaikkea viihtyisä ja laadukas boutique hotelli, jossa luomu on vain osa tarjoomaa. Joka tapauksessa olemme nauttineet maukkaan luomuaamiaisen joka aamu ja tuloiltana myös luomuillallisen.



Ensimmäinen varsinainen matkapäivä käytettiin yritysvierailuihin ja ennenkaikkea jakelukanavaan tutustumalla. Ensimmäinen kohde, Obsthof am Steinberg luomutila, edusti sekä hedelmäviljelyä, että maatilalla tapahtuvaa jatkojalostusta ja suoramyyntiä. Tilan pääviljelytuote on omena, jota on useita lajikkeita, joista osa vanhoja muuten käytöstä poistuneita lajikkeita. Tilan sato jalostetaan mehuiksi, siidereiksi ja viineiksi, minkä lisäksi eräänlainen ohjelmapalvelu ja vierailijoiden - mm meidän - kestitsiminen muodostaa merkittävän osan toimintaa. 85% tilan tuotteista myydään tilalta suoraan ja tila työllistää 5 kokoaikaista ja 5 osaaikaista henkilöä. Mehut, siiderit ja viinit, jotka olivat yhden lajikkeen tuotteita, olivat erinomaisia, samoin kuin lounas, joka nautittiin käynnin päätteeksi. Lopuksi maisteltiin ja vertailtiin kolmea eri lajiketta mansikoita.



Loppupäivä oli jakelukanavatutustumista. Tegut on alueellinen supermarket-ketju, joka on jo vuosia satsanut luomuun ja ketjun myynnistä on jo noin kolmannes luomua. Tämän voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, että kuuluisassa amerikkalaisessa Wholefoods ketjussa, jolla on liike myös Lontoon Kensington High Streetillä, ei luomun osuus ole sen suurempi. Myös tanskalainen Coop ryhmittymään kuuluva Irma ketju pääsee samoihin lukemiin. Kiersimme Offenbachin Komm kauppakeskuksessa sijaitsevan Tegut liikkeen huolella läpi. Kuten kuvista näkee, luomutuotevalikoima on kattava. Myös tuoteryhmissä, joissa luomua ei ole saatavissa, on ympäristö ja eettiset kysymykset huomioitu. Esimerkiksi kalatiskiltä ja kalajalosteista löytyi MSC sertifioituja tuotteita. Myös luomukalaa oli luonnollisesti saatavissa, mutta vain viljelty kala voi olla luomua. (Tegut kuvat juustotiskiin asti)











Kävimme katsastamassa myös viereisen Liwell reformikaupan. Reformikaupat vastaavat meikäläsittäin lähinnä luontaistuotekauppoja, mutta Saksassa niissäkin on runsaasti elintarvikkeita, jotka ovat pääsääntöisesti luomua. Tämä oli poikkeuksellisen suuri reformikauppa, mutta ilmeisesti tälläkin puolella suuremmat yksiköt on trendi.



Seuraavaksi oli vuorossa Frankfurtissa Hedderichstrassella sijaitseva Alnatura-liike, joka edustaa ketjun suurimpia yksiköitä. Liikkeen valikoimaan kuuluu tuoretuotteiden lisäksi n 6000 tuotenimikettä, joista 70% Alnaturan omalla merkillä.









Alnaturasta löytyi myös suomalaisia luomutuotteita eli Porvoossa valmistetut luomulakut, joita Saksassa löytyy sekä Terrasana merkin alla että Makulaku tuotemerkillä. Luomulakritsa ja sen vienti mm Hollantiin, Saksaan ja Englantiin on osa omaa tarinaani, sillä luomulakritsa kehitettiin yhdessä Makulaku Lakritsan kanssa 1996-97 minun aloitteestani ja hoidin sen viennin 2006 saakka.



Alnaturan vieressä oli Rewen supermarketti, joka myös käytiin katsastamassa. Sielläkin luomutuotevalikoima ja sen esillepano oli vaikuttava, jos vertailukohtana on suomalainen vastaavan kokoinen supermarketti. Toisena teemana oli hyvin esillä lähiruoka, joka myös suurelta osin on luomua.



Kauppavierailujen jälkeen vierailimme Suomen Frankfurtin kunniakonsulin lakiasiaintoimistossa, jonka katolta oli hienot näkymät Frankfurtin kattojen yli.











Illallinen syörtiin aitofrankfurtilaisessa ravintolassa ja pääruokana oli vääjäämättä sikaa. Ravintolan erikoisuus äpfelweis - frankfurtilainen omenaviini - oli aamuiseen kokemukseen verrattuna lähinnä huonosti valmistetun kotiviinin tasoa.

Julkaisen tämän ensimmäisen päivän osuuden nyt ja jatkan toisen päivän kokemuksilla tilaisuuden tullen.

Luomuvientiä Saksaan: vientirengas ja fact-finding

Saksan luomumarkkina on lähes 6 miljardin euron arvoisena Euroopan suurin ja maailman toiseksi suurin USA:n jälkeen. Lähes 4% markkinaosuudellaan luomu myy Saksassa länsieurooppalaisittainkin keskimääräistä paremmin ja suhteellisesti lähes neljä kertaa paremmin kuin Suomessa. Siksi on luonnollista, että Saksa tulee useimmiten ensimmäisenä mieleen, kun pohditaan luomutuotteiden vientiä. Saksa onkin suomalaisten luomutuotteiden viennin suurin yksittäinen kohdemaa. Kaikesta huolimatta Saksa ei missään nimessä ole helppo markkina luomutuotteillekaan, mutta ilman luomua se on vielä vaikeampi.

Suomessa on tänä vuonna aktivoiduttu luomun Saksan-viennin kehittämiseksi ja myös Organic Food Finland on tässä mukana. Tekesin Sapuska ohjelman puitteissa tehdään kesäkuun alussa ns fact-finding matka Saksaan Hessenin alueelle eli tutummin Frankfurtin ympäristöön. Olen itse ollut mukana suunnittelemassa ja sopimassa matkan sisältöä ja olen myös matkalla mukana. Tätä kirjoitettaessa matka on jo puoliksi varattu, joten kannattaa pitää kiirettä, jos aikoo päästä mukaan. Matkan ohjelma löytyy Sapuskan sivuilta, mutta se päivittyy vielä sitä mukaan kun kohteet ja seminaaripuhujat saadaan varmistettua.



Toinen uusi askel Saksan luomuviennin kehittämisessä on Saksan elintarvike- ja luomuvientirenkaiden käynnistäminen. Saksalais-Suomalainen Kauppakamari haluaa edistää suomalaisten elintarvikkeiden vientiä Saksaan ja käynnistää Saksan Elintarvikevientirenkaan ja Saksan Luomuvientirenkaan. Luomuvientirengas tulee Organic Food Finlandin hoidettavaksi kahden aikaisemman vientirenkaan rinnalle ja siihen palkataan oma vientipäällikkö. Jos luomuvienti Saksaan kiinnostaa, ottakaa allekirjoittaneeseen yhteyttä. Lukekaa asiasta julkaistu erillinen tiedote Saksalais-Suomalaisen kauppakamarin sivuilta.

Kuvassa Alnatura ketjuun kuuluva luomusupermarketti Frankfurtissa.

Maailman paras kotimainen ruoka eläinaktivistien ja tuonnin puristuksessa

"Kotimainen, puhdas ja terveellinen ruoka on maailman parasta." Näinhän meille on opetettu ja toitotettu monta kymmentä vuotta. Asiasta on harvinaisen suuri yksimielisyys ja sama viesti tulee kaikilta elintarviketjun toimijoilta oli sitten kysymys viranomaisista, tuottajajärjestöistä, elintarviketeollisuudesta tai tutkijoista ja oli sitten kysymys viljasta, kasviksista, kotieläintuotteista tai jopa kahvista (mieto paahto suomalaiseen makuun). Siten kuluttajallakaan ei ole ollut syytä epäillä väittämän paikkansapitävyyttä ja on sitäpaitsi mielellään uskonut sen. Onhan Suomi harvinaisen myöhään kaupungistunut yhteiskunta ja ainakin nyt keski-ikäistyvillä suomalaisilla on ollut kytkös maatalouteen, joka tosin useimmilla on päässyt hiipumaan. Sitä maaseutua, jossa nuorena käytiin kesällä auttamassa heinätöissä ei toisaalta enää ole - oikeastaan se oli jos islloin 1970-80 luvuilla häviämässä - vaan nyt ihmetellään "traktorin munia" pelloilla kun huristellaan maaseudun läpi kesämökeille. Heinää ei enää nosteta seipäille, pojat eivät pääse ajamaan avotraktoreilla heinäkuormia ja heinäladot ovat lahonneet käyttämättöminä. Navettojen vintit lahoavat tyhjillään ja alakerrassakaan ei ole kuin tyhjät parret - eläinten pito pientiloilla on lopetettu. Mutta mielikuvat siitä oikeasta maaseudusta, jossa meille tuotetaan kotimaista, puhdasta ja terveellistä ruokaa elävät mielissämme ja siitä ammennetaan edelleen materiaalia mainoksiin.

Ehkä tuo kuviteltu kytkös maatalouteen ja maaseutuun täytyy katketa ennenkuin voidaan nähdä elintarvikkeiden tuotantoketju sellaisena kun se oikeasti on. Sikavideoita kuvanneiden aktivistien vanhemmat eivät olisi voineet kuvitellakaan tekevänsä mitään sellaista - sianlihantuottajathan voisivat olla heidän siskojaan, serkkujaan tai enojaan. Samasta syystä 1980-luvulla, kun aktivistit vastustivat vesakkomyrkytyksiä menemällä käsittelyalueille lentolevitysten alle, ei kukaan mennyt pellolle makaamaan, vaikka samoja aineita oli käytössä siellä. Viljelijä oli liian lähellä, metsäteollisuus riittävän kaukana. Tämän päivän nuorille kaupunkilaisille tuottajat alkavat olla riittävän kaukana, jotta illuusiot voivat murtua. Yht'äkkiä romanttinen pienviljelijä onkin tehotuottaja, joka rääkkää avuttomia possuparkoja. Ymmärrettävästi tuottajilla voi olla vaikeuksia pysyä tässä asennemuutoksessa mukana.

Väitän, että suomalainen elintarvikeketju on nyt sellaisen muutoksen kynnyksellä, jonka tulemista se ei ole halunnut nähdä. Jos "Kotimainen, puhdas ja terveellinen ruoka on maailman parasta" väittämästä halutaan pitää kiinni, on korkea aika tehdä se todeksi. Siinä eivät imagonkohotuskampanjat auta, vaan on paneuduttava todella siihen, miten ruokaa Suomessa tuotetaan. On turha väittää, että kaikki suomalainen ruoka on melkein luomua, kun samaan aikaan kuluttaja katselevat kauhuvideoita sikaloista televisiosta ja internetistä. Suomalaisen ruokaketjun uskottavuus on katoamassa.

Samaan aikaan on käynnissä toinenkin kehityskulku, jonka tuloksena suomalainen elintarvikeketju ja kauppa integroituu entistäkin tiiviimmin Eurooppaan ja lähialueisiin. Keskusliikkeet tiivistävät ostoyhteistyötään ulkomaisten ketjujen kanssa tai jopa siirtävät ostotoimintojaan ulkomaille. Teollisuudessakin on huomattu, että on loppujen lopuksi helpompaa tilata jotakin raaka-ainetta 1000 tonnia ulkomaiselta toimittajalta kuin järjestää vaivalloista kotimaista hankintaa suomalaisilta maatiloilta. Tuloksena ovat halvemat hinnat - tai paremmat katteet - ja nähtävästi kuluttaja ei välitä. Tai ei huomaa, koska eihän kuluttajan mielipidettä kysytä ja jos vanhassa tutussa kotimaisessa tuotteessa ei olekaan jonakin päivänä enää kotimaista raaka-ainetta ei kuluttaja sitä huomaa. Sitä paitsi ulkomainen tuote voi monessa tapauksessa oikeasti olla kotimaista parempi - siis tekniseltä laadultaan, mutta myös muilta ominaisuuksiltaan.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että teollisuus epäröi. Yleensä kaikki toimenpiteet raaka-aineen eettisen ja ympäristölaadun nostamiseksi aiheuttavat myös kustannuksia. Ovatko suomalaiset kuluttajat todella valmiita maksamaan? Itse joudun kuluttajana usein ihmettelemään, luuleeko kauppa tosiaan, että ihmiset ovat kiinnostuneita vain hinnasta? Toisaalta välillä nousee väkisin mieleen epäilys, että he saattavat olla oikeassa.

Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Ehkä jotenkin näin:
- Tuonnin osuus elintarvikeketjussamme tulee kasvamaan. Tämä tapahtuu ennenkaikkea vähemmän näkyvissä tuotteissa, siis kotimaisten tuotteiden raaka-aineissa ja kotimaisissa kaupan tuotemerkeissä, mutta myös ulkomaisten tuotemerkkien kautta.
- Suomalaisen maataloustuotannon yksikkökoko ja tehokkuus kasvavat. Lakia noudatetaan, mutta parempia ei uskalleta olla kustannusten pelossa.
- Kuluttajien usko suomalaiseen ruokaketjuun rapautuu. Siinä suhteessa siirrytään normaaliin eurooppalaiseen tilanteeseen.
- Luomun ja lähiruoan merkitys kasvaa, koska se tarjoa "tiedostavammille" kuluttajille vaihtoehdon, johon uskoa. Tämä tarjoaa myös osalle tuottajista ja teollisuudesta vaihtoehtoisen kehitystien.
- Luomun tuonti kasvaa, koska kotimainen teollisuus ei tarjoa riittävää valikoimaa.
- Luomun strategiset tavoitteet kotimarkkinan suhteen (6% markkinaosuus vuonna 2015) lähes toteutuu, vaikka ala ei itse pystyisi juuri minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Uhkakuvat voisivat pahimmillaan olla paljon rajumpiakin. Kuluttajien luottamus kotimaiseen sektoriin menetetään samaan aikaan kun kauppa ja teollisuus siirtyvät yhä enemmän tuontituotteisiin. Siinä vaiheessa, kun markkinasignaali lyö tuottajia halolla päähän, on jo liian myöhäistä. Suurimmat kärsijät ovat maataloussektori, joka ei nähnyt ajoissa mitä oli tapahtumassa ja keskikokoinen teollisuus. Kuluttaja menettää kotimaisen ruoan nykyisessä merkityksessä, mutta sopeutuu tilanteeseen.

Vauhtia luomun kansainvälistymiseen

25.11.2009

Suomalainen elintarvikeala voi pian hakea vauhtia luomutuotantoon luomun kansainvälistymisohjelmasta. Tavoitteena on kehittää koko luomuketjua alkutuotannosta vähittäiskauppaan ja neuvonnasta tutkimukseen saakka. Lisäksi tavoitteena on tukea luomuvientiä maailmalle. Suomalaisen elintarviketeollisuuden on jo aika kiiruhtaa ottamaan osansa kansainvälisesti hyvin kehittyvistä luomumarkkinoista. Erityisen hyvin suomalaisen elintarviketeollisuuden vahvuudet ovat hyödynnettävissä keskieurooppalaisilla ja Kaukoidän luomuelintarvikemarkkinoilla, jotka kehittyvät jatkuvasti noin kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Luomuohjelman taustalla on vahvoja toimijoita. Ohjelmaa valmistelevat yhteistyössä valtakunnallinen Elintarvikekehityksen klusteriohjelma, Finpro ja Organic Food Finland.
Valtakunnallisen Elintarvikekehityksen klusterin missiona on tukea elintarvikealan yrityksiä erityisesti terveellisen, terveyttä edistävän ja turvallisen ruoan tuottamisessa.

– Luomu on klusterin uusin kärkihanke, jossa klusterin eri puolilla Suomea toimivat osaamiskeskukset tukevat yrityksiä luomuun liittyvissä kysymyksissä. Kehittämisessä lähdetään liikkeelle yritysten omista tarpeista, selvittää luomuhankkeesta vastaava ohjelmajohtaja Erkki Vasara Agropolis Oy:stä.

Organic Food Finland on kehittänyt elintarvikevientiä suomalaisten yritysten kanssa jo yli kymmenen vuotta, viimeiset viisi vuotta yhteistyössä Finpron kanssa TEM:n rahoittaman vientirengastoiminnan puitteissa.

– Karttuneen erikoisosaamisen ja yritysten tarpeiden pohjalta olemme luomassa luomualan toimijoille kehityspolkua kansainvälistymiseen. Tavoitteena ei ole pelkästään kasvava vienti vaan ylipäätään suomalaisen luomuosaamisen kehittäminen, kertoo projektijohtaja Sampsa Heinonen Organic Food Finlandista.

– Maailmalla esiteltävistä elintarvikkeiden uutuustuotteista merkittävä osuus on luomua; erityisen mielen-kiintoisia kasvumarkkinoita ovat mm. Saksa, Tanska, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia. Myös Itävalta on mie-lenkiintoinen markkina luomutuotteiden osalta.

Luomumarkkinoiden kasvu on erinomainen mahdollisuus suomalaiselle elintarviketeollisuudelle, jonka kilpailuvaltti ei ole hinta, vaan korkeatasoinen tuotanto, vahva tuotekehitysosaaminen ja hyvä maine laadukkaiden tuotteiden valmistajana, kertoo Finpron seniorikonsultti Esa Wrang. Hän kehottaa suomalaisia yrityksiä tarkkailemaan erityisesti kapeampia erikoistuotteiden tuotesegmenttejä, joissa kilpailua on vähemmän kuin volyymituotteissa.

Luomu ja kansainvälistyminen kiinnostavat? Ota yhteyttä:
• Elintarvikekehityksen klusteri, Erkki Vasara, Agropolis Oy:n ohjelmajohtaja, erk-ki.vasara@agropolis.fi, puh. 0400 699 209
• Finpro seniorikonsultti Esa Wrang, esa.wrang@finpro.fi, puh. 0400 243 076
• Organic Food Finland projektijohtaja Sampsa Heinonen, sampsa@organic-finland.com, puh. 045 279 9068

Green New Deal, luomu ja vihreää yrittäjyyttä

Alkuperäinen "New Deal" oli Franklin D. Rooseveltin elvytysohjelma 1930-luvun laman nujertamiseksi, jossa yhdistyivät useat tavoitteet: 3 x R (Relief, Reform, Recovery). Samalla kun velkavetoisella elvytyksellä käynnistettiin USA:n taloutta, synnyttettiin USA:n sosiaaliturvajärjestelmät laman kurittamien ihmisten elämän helpottamiseksi. Isobritannialaisen vaikuttajajoukon kehittämä "Green New Deal" lähtee siitä, että taas tulisi laman nujertamisen ohella ratkaista myös toinen polttava ongelma, eli ympäristö ja ilmastokriisi. Tarkemmin määriteltynä "The Green New Deal group" haluaa ratkaista samalla luottokriisin, ilmastokriisin ja korkeasta öljyn hinnasta ("Peak Oil" - öljyn loppuminen) johtuvan öljykriisin. Vaikka tilanne on jossakin määrin muuttunut heinäkuusta 2008, jolloin "Green New Deal -raportti" julkaistiin, on perustilanne edelleen sama. Meillä on maailmanlaajuinen talouslama, voimakkaat elvytystoimet käynnissä ja ilmastokriisi. Elvytystoimet tulisi suunnata ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisemiseen. Keinoina ehdotetaan finanssijärjestelmän kontrollia, muutoksia verotukseen ja energiaohjelmaa, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttöä dramaattisesti vähennetään ja samalla luodaan työllisyyttä.

Vihreän Sivistyliiton julkaisema Green New Deal -kirja on Marja Jallinojan toimittama artikkelikokoelma, joka on saanut inspiraationsa GND:sta. Siinä ei niinkään puututa finanssikriisistä eikä verotuksesta, jotka alkuperäisessä GND raportissa ovat keskeisesti mukana, vaan esitetään esimerkkejä ja ajatuksia toimenpiteistä, mitä Suomessa tulisi ympäristö- ja ympäristäteknologia-alalla tehdä Green New Dealin toteuttamiseksi. Osittain esitellään jopa vihreitä liikeideoita, joilla Suomi Oy voisi pärjätä muuttuvassa maailmassa.

Kirja antaakin paljon ainesta vihreään yrittäjyyteen, varsinkin jos muistetaan ehdotettujen toimenpiteiden kohdalla kysyä, kuka toteuttaa. Esimerkkeinä:
”Energiafiksun, ilmastoystävällisen elämäntavan mahdollistavat palvelut.” (kuka toteuttaa?)
”Vähäpäästöisen laatuteräksen valmistusprosessit, tuulivoimaloiden komponentit, bioenergiajärjestelmät ja kaupunkisuunnitteluun liittyvä osaaminen menevät varmasti tulevaisuudessakin kaupaksi maailmalla.” (kuka vie?)
”Ilmastonmuutoksen ja resurssikriisin pururatoja ovat uudet kuluttajatuotteet ja sosiaaliset innovaatiot, palvelut, joiden avulla käyttäytymisemme muuttuu vähemmän resursseja tuhlailevaksi ja energiaviisaaksi.” (kuka toteuttaa?)

Kuten Demos Helsinki kirjassa toteaa, tämä merkitsee pieniä palvelufirmoja isojen teollisuusyritysten sijaan. Myös Finpron edustajat viittaavat kirjassa yrittäjyyteen useassa kohdassa kirjoitustaan ja viittaavat esimerkiksi globaaleihn asiantuntijapalveluihin ja LOHAS liiketoimintakonsepteihin (lifestyle of health and sustainability). Suomen kotimarkkinan pienuus merkitsee, että suomalaisen liiketoiminnan on oltava kansainvälistä: suomalaista ylivertaista osaamista on tarjottava maailmalle, mutta se merkitsee, että tarvitaan myös kotimaista kysyntää osaamisen kehitysalustaksi. Se vaatii ohjaavaa lainsäädäntöä. Suurin osa tarvittavista yrityksistä ei ole vielä olemassa. Miten kannustetaan yrittäjyteen? Marja Jallinoja toteaa omassa osuudessaan, ettei suomalainen (energia)politiikka millään lailla tue tällaisen yrittäjyyden syntymistä. Mari Ratinen puolestaan toteaa moneen kertaan hoetun ongelman: suomalainen innovaatiojärjestelmä on huono hyödyntämään ja kaupallistamaan tehtyjä innovaatioita.

Yhteiskunnan tulisi lainsäädännöllä ja tuilla ohjata kulutusta ja kysyntää vihreisiin palveluihin ja hyödykkeisiin. Pk-yritykset ovat ne solut, jotka pystyvät tuottamaan palvelut ja hyödykkeet ja tuottamaan niillä lisäarvoa myös tarjoamalla niitä kansainvälisille markkinoille. Asiantuntijayrittäjyys on tässä kehityksessä keskeisellä sijalla.

Lainsäädäntöä ja tukia suunniteltaessa on keskeistä analysoida minkälaisia rakenteita niillä tuetaan. Suomalaisen innovaatiojärjestelmän yksi ongelma on, ettei innovaatioiden kaupallistamiselle löydy tekijöitä - siis yrittäjiä. Tuki ei saisi ohjautua voittopuolisesti niille, jotka ovat halukkaita kehittämään innovaatioita "pitkän ja kapean leivän" ääressä, vaan niille, jotka ovat valmiita ottamaan myös yrittäjäriskiä ja kaupallistamaan innovaatiot. Ennenkaikkea tuen jakoperusteena ei saisi olla kyky ja resurssit tehdä hakemuksia vaan kyky kehittää innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa. Tietenkin tähän liittyvät myös kysymykset riski- ja pääomarahoituksesta.

Yksi malli asiantuntijayrittäjyyden tukemiseen olisivat palvelusetelit. Sen sijaan, että ylläpidetään valtionapuisia neuvontaorganisaatioita, joiden hallinto vaatii yhtä paljon resursseja kuin niiden operatiivinen toiminta, jaetaan neuvoja tarvitseville palveluseteleitä, joilla konsultointia ja koulutusta voi ostaa yksityisiltä yrittäjiltä. Malli toimisi niin energianeuvonnassa kuin vienninedistämisessä tai vaikkapa maatalousneuvonnassa.

Miten sitten yrittämisen kynnystä madallettaisiin ja yrittäjyden houkuttelevuutta esimerkiksi korkeammin koulutettujen piirissä lisättäisiin? Yrittäjyys alkaa tyypillisesti yksinyrittämisestä, mutta sen vaikuttavuuden ja työllistävyyden kannalta olisi toivottavaa, ettei se jää yksinyrittäjyydeksi.

Luomukin mainitaan suomalaisessa Green New Deal kirjassa muutaman kerran, joskaan sitä ei siellä sen kummemmin analysoida. Itse olen aikoinani lähtenyt luomuyrittäjäksi nimenomaan siitä näkökulmasta, mitä GND:ssä kehitellään. Minulle luomu on aina ollut osa maailman ympäristöongelmien ja maatalouden eettisten ongelmien ratkaisua ja luomuyrittäjyys luomun edistämistä yrittäjyyden keinoin. Siten olen ollut "Green New Deal -yrittäjä" jo vuodesta 1988, jolloin siirryin luomuviljelyneuvonnasta luomuleipomoyrittäjäksi.

Viennin merkitys suomalaiselle luomulle ja muuta pohdintaa

Luomu ja lähiruoka mielletään useimmiten toistensa sukuisiksi asioiksi. Luomun tulisi tulla läheltä, jos ei omalta kylältä niin ainakin omasta maasta. Kumma kyllä todellisuus on hyvin toisenlainen. Kaupoissa olevista luomutuotteista merkittävä osa on tuontitavaroita ja suomalaisesta luomusta merkittävä osa viedään. Tuonnin osalta tämä ei ole totta vain meillä vaan kaikkialla. Kehittyneemmillä luomumarkkinoilla tämä ei näy niin selvästi, koska tuonti on suurelta osin raaka-aineita ja kaupan hyllyllä tarjottavat luomutuotteet ovat pääasiassa paikallisten valmistajien valmistamia. Kehittymättömillä markkinoilla paikalliset valmistajat eivät valmista riittävää tuotevalikoimaa ja kaupan hyllyllä näkyy runsaasti ”vieraita” tuotemerkkejä. Luomun kysyntä ja tarjonta ovat osittain maantieteellsesti eri paikoissa ja toisaalta paikallisen markkinan volyymit eivät riitä paikallisen valmistavan teollisuuden kehittymiseksi. Kun puhun kehittyneistä ja kehittymättömistä markkinoista niin Suomi kallistuu voimakkaasti jälkimmäisen puolelle - voidaan jopa puhua Länsi-Euroopan peränpitäjästä, josta keskinen Itä-Eurooppakin kohta ajaa ohi. Voidaan esimerkiksi kysyä, miksi Helsingissä ei ole luomusupermarkettia? Siis sellaista n 500 m2 luomuvalintataloa, jossa olisi 5000-10000 luomunimikettä tarjolla. Riittävä kysyntäpohja saattaisi olla olemassa - Saksassa vastavan kokoisessa kaupungissa olisi varmasti useita luomusupermarketteja - mutta koska tuotevalikoimasta 90% pitäisi tuoda, ei kaupalle saataisi riittävää luomu-uskottavuutta suomalaisen kuluttajan silmissä. Luomutuotevalikoiman täydentäminen tuonnilla on keskeinen osa luomumarkkinoiden kehittämistä, mutta kotimaisia tuotteita tarvitaan lisää, jottei tasapaino järky.

Mikä sitten on tuonnin osuus Suomen luomumarkkinasta? Arkinen havainto kaupan hyllystä on, että ainakin uudet luomutuotteet tuntuvat olevan enimmäkseen ulkomaista alkuperää. Tuonnin osuutta ei pysty yhteismarkkinoiden aikaan laskemaan tarkasti, mutta Suomen luomumarkkinan arvioidaan oleen vuonna 2008 74 miljoonaa euroa vähittäishinnoin laskettuna. Koska ostoiltaan suurimmat tuoteryhmät (kotieläintuotteet, viljatuotteet ja esim. tomaatit) ovat lähes kokonaan kotimaista alkuperää, saadaan karkeaksi arvioksi yllättävänkin korkea kotimaisuusaste, noin 70 %. Tuonnin osuudeksi jäisi siten noin 22 miljonaa euroa, mikä tuntuu toisaalta epäilyttävän pieneltä sillä jo pelkästään reilun kaupan tuotteita myytiin Suomessa vuonna 2008 54 miljoonalla eurolla ja niistä merkittävä osa on luomua.

Asiaa voidaan tarkastella myös toisin päin: Suomeen siis tuodaan luomutuotteita, mutta tiedämme, että niitä myös viedään. Vienti pystytään arvioimaan tarkemmin, koska luomua vievät yritykset tiedetään ja asioita seuraamalla syntyy käsitys siitä, mikä viennin arvo kullakin toimijalla suunnilleen on. Valtaosa Suomen luomuviennistä tapahtuu kolmen yrityksen toimesta: aakkosjärjestyksessä Helsingin Mylly (jauhoja ja hiutaleita), Pekan Leipä, joka nykyään kuuluu Leipomo Rostenille (leipää) ja Pohjolan Luomu (raakaviljaa). (En laske tähän Fazeria, koska heidän luomuvienti tapahtuu heidän Ruotsin leipomolta.) Kaikki ovat siis viljaketjun toimijoita. Näiden vienti yhteensä lienee 10-12 miljoonaa euroa. Muut 20-25 toimijaa vastaavat lopusta 2-3 miljoonasta eurosta. Valistunut arvio siis on, että suomalaisen luomuviennin arvo on n 14 miljoonaa euroa eli n 1 % Suomen elintarvikeviennistä. Viennistä valtaosa perustuu kotimaiseen raaka-aineiseen, mutta ei suinkaan kaikki. Jopa luomuviljaa tuodaan.

Kun vientilukua 14 M€ verrataan kotimarkkinan 74 M€ ja erityisesti kotimarkkinan kotimaisten tuotteiden osuuteen, joka yllä arvioitiin 50 M€:ksi, täytyy muistaa, että vienti on arvioitu verottomin teollisuuden hinnoin, mutta kotimarkkina verollisin vähittäishinnoin. Jotta ne olisivat vertailukelpoiset täytyy



viimeksimainittu jakaa kahdella, eli Suomessa myydyt kotimaiset luomutuotteet teollisuuden tai tuottajahinnoin laskettuna olisi n 26 M€. Toisin sanoen 65% jää kotimaahan ja 35% menee vientiin. Siis karkeasti kolmannes Suomessa tuotetuista luomutuotteista viedään ja kolmannes Suomessa kulutetuista luomutuotteista tuodaan.

Virhemarginaali esittämissäni luvuissa on varmasti melko iso ja niitä on tarkoitus jatkossa tarkentaa. Joka tapauksessa viennin merkitys suomalaiselle luomulle on todella suuri. Varmaan kaikki luomussa aktiivisesti toimivat tietävät, että luomuviljaa viedään, mutta luulisin, että monellakaan luomussa toimivalla ei ole ollut oikeaa tietoa viennin näin suuresta merkityksestä suomalaiselle luomulle. Kuitenkin varsinkin luomuviljan tuottajan on se täytynyt huomata viime vuosina luomukauran hinnan välillä laskiessa ja välillä noustessa vientimarkkinoiden kehityksen mukaan.

Luomumarkkinoiden kehittämisen strategiset tavoitteet asetettiin lokakuussa 2006. Tiivistetysti tavoitteiksi asetettiin luomulle 6% markkinaosuus kotimaassa ja 10% Suomen elintarvikeviennistä vuoteen 2015 mennessä sekä kunnianhimoinen tavoite myös suurkeittiöpuolelle. Meillä on siis viisi vuotta aikaa kuusinkertaistaa kotimarkkina ja 10-kertaistaa luomuvienti. Kokonaan toinen asia on, onko riittävästi paneuduttu strategian tavoitteiden toteuttamiseen. Viennin kehittämiseen sisältyy paljon mahdollisuuksia, mutta kotimarkkinoiden kehittymättömyyteen sisältyy ehkä vielä enemmän riskejä. Seuraavassa joitakin trendejä, jotka vaikuttavat asiaan.

Suomessa on ollut tapana sanoa, että suomalainen ruoka on jo kuin luomua ja muualla on niin saasteista, ettei siellä voi luomua tuottaa. Siis kotimainen on aina parempaa kuin ulkomainen - luomusta viis. Itse en ole tähän koskaan uskonut vaan olen ostanut italialaisen luomuporkkanan kun kotimaiset ovat loppuneet - en suinkaan kotimaista tavanomaista. Ja epäilen että suomalaisen kuluttajan usko kotimaisen ruoan erinomaisuuteen on yleisemminkin rapautumassa. Ihmiset havahtuvat huomaamaan, ettei sitä 1960-70 luvun romanttista maaseutua ole enää olemassa. Minne voitaisiin mennä auttamaan maajussia heinätöissä? Suomalainen maatalous tehostuu, tilat suurenevat ja kotieläinyksiköt kasvavat eurooppalaisiin mittoihin. Eläinten hyvinvointi onkin kyseenalainen ja teollisuus näyttää käyttävän enemmän lisäaineita Suomessa kuin ulkomailla. Hiljaisia signaaleja tulee teollisuuden edustajille maailmalta: esimerkiksi ”puhdasta” suomalaista jauhoa tai ryynejä ei voidakaan viedä muihin Pohjoismaihin, koska niissä on torjunta-ainejäämiä. Suomalaisen elintarviketuotannon puhtauden uskottavauus alkaa olla samaa luokkaa kuin suomalaisten vesistöjen puhtaus. Ihmisillä on kestänyt yllättävän pitkään tajuta, että sinilevämömmön äärellä on turha puhua Euroopan puhtaimmista vesistä!

Kuluttajat Suomessakin alkavat kysyä yhä laajemmin luomua, mutta kotimainen teollisuus ei luomutuotteita tarjoa. Toisaalta keskusliikkeiden osto-organisaatiot kansainvälistyvät tai ainakin pohjoismaistuvat. Hyviä luomutuotesarjoja, joista jopa löytyy valmiiksi suomenkieliset tekstit, löytyykin Tanskasta ja Ruotsista helposti. En usko, että 6% tavoitetta saavutetaan ilman kotimaisen teollisuuden merkittävää aktivoitumista, mutta voi luomumarkkina kuitenkin 2-3 kertaistua viidessä vuodessa tuonninkin varassa. Kotimainen elintarvikesektori menettää luomumahdollisuutensa ja samaan aikaan joutuu yhä ahtaammalle tavanomaisella puolella kilpailun koventuessa. Osoittaaksemme, että kotimainen ruoka todella on puhdasta on aika tehdä se todeksi - siirtää suomalainen elintarvikeketju luomuun! Sääli kyllä, luomussa jo 30 vuotta toimineena olen tosin ”hiukan” skeptinen sen suhteen, että näin kävisi.

Omalta osaltani yritän viedä kehitystä eteenpäin lähinnä viennin puolella. Organic Food Finland vientirengas on toiminut nykymuodossaan - tosin yrityskokoonpano on osittain muuttunut - vuodesta 2004 ja luomuvientikauppaa olen tehnyt 1997 alkaen. Luomuvientirenkaassa on tällä hetkellä 9 yritystä ja saamme aikaan lähes 4 miljoonan euron viennin, merkittävimpänä Helsingin Myllyn hiutale- ja jauhovienti. Myös luomuvientirengastoimintaa kehitetään edelleen ja Organic Food Finland on avoin myös uusille yrityksille.



Luomuvienti on taannut varsinkin luomuviljaketjulle kehittymismahdollisuudet, mutta on vienti tarpeellista myös kotimarkkinan kehittymiselle. Viennistä voidaan saada sellaisia lisävolyymejä, jotka tekevät toiminnan kannattavaksi. Joissakin tapauksissa voidaan toimia jopa pelkästään viennin varassa. Eihän esimerkiksi Pekan Leivän luomuleipää tai Makulaku Lakritsan ja Halvan luomulakritsaa juuri Suomessa nähdä ja Helsingin Myllynkin luomutuotannosta puolet viedään.

Viennin ja yleensä luomun kansainvälistymisen osalta tarkoituksemme on käynnistää Luomukansainvälistymisen toimenpideohjelman laatiminen 2010 alussa. Toimenpideohjelman tekemisessä näkökulmina ovat yllä mainitun 10% vientitavoitteen saavuttaminen, uuden luomuliiketoiminnan kehittäminen osallistuville yrityksille ja luomukansainvälistymistä palvelevien palvelutyökalujen kehittäminen. Tässä tarvitaan alan mahdollisimman laajaa yhteistyötä ja hanketta ollaankin viemässä eteenpäin yhdessä Finpron, Tekesin ja Oske-toimijoiden kanssa. Hankkeeseen haetaan mukaan mahdollisimman suuri osa luomualan toimijoista sekä varsinaisesta yrityskentästä että järjestöistä ja alan tukiorganisaatioista. Keskeistä on ymmärtää, ettei kansainvälistyminen ole pelkkää vientiä, eikä kansainvälistyminen käynnisty lähettämällä myyntimiehiä maailmalle. Koko arvoketjussa on monenlaisia pullonkauloja ja kehittämiskohteita, joihin on paneuduttava, jotta kansainvälistyminen ja vienti kehittyisi. Koko alan kannalta on oleellista, että luomukenttä ylipäätään kansainvälistyisi. Tällä hetkellä suomalaiset luomutoimijat ovat huonosti edustettuina kansainvälisillä foorumeilla, mikä vaikuttaa osaltaan sekä suomalaisen luomun tunnettuuteen maailmalla että luomutietouden ja innovaatioiden omaksumiseen Suomessa. Yhteyksiä maailmalle pitäisi olla joka tasolta paljon enemmän.



Yllä mainituilla tavoitteilla on hyvin paljon tekemistä myös alkutuotannon kanssa. Viennin arvoa voidaan ja tuleekin kasvattaa tuotteiden jalostusarvoa nostamalla, mutta kuitenkin myös alkutuotannon on kehityttävä mukana. Viljelyn tulisi ohjautua paljon nykyistä paremmin markkinoiden tarpeiden mukaan. Tietenkin tuotantoa tarvitaan myös enemmän ja sen tulisi olla nykyistä monipuolisempaa. Joka tapauksessa nykyistä suuremman osan tuotannosta tulisi olla sopimustuotantoa. Leimaa-antava ongelma yrityksille on viime vuosina ollut luomuraaka-aineen puute. Luomuviljaa on ollut hyvinkin riittävästi, mutta esimerkiksi öljykasveja ja perunaa ei.

Huoltovarmuus

Huoltovarmuus ei ole vain kriisitilanteen ongelma vaan voi nopeammin kuin arvaamme olla myös arkiongelma - vai onko sitten niin, että arki kriisiytyy. Maataloushan on globaalistikin erittäin öljyvetoista - voisi jopa sanoa, ettei nykymuotoinen maataloustuotanto olisi mahdollista ilman maankuoreen varastoitunutta fossiilista aurinkoenergiaa, jonka sisältämää hiiltä on viimeiset vuosikymmenet tehokkaasti siirretty "takaisin" ilmakehään. Öljyllä tuotetaan kenolannoitteet (ennenkaikkea typpi), torjunta-aineet, maatalouskoneiden vaatima energia, logistiikka, viljan kuivaus ym ym. Öljyn ei tarvitse loppua aiheuttaakseen merkittävän tarpeen suunnata maataloutta uudelleen.



Talouden lait pitävät siitä huolta kun öljybarreli kohta maksaa yli 200 taalaa, yli 300 taalaa tai ennen pitkää yli 500 taalaa. Luomukaan ei ole tälle vaikutukselle immuuni, mutta on selvää, että sen suhteellinen kilpalukyky paranee dramaattisesti öljyn hinnan noustessa ja mm biologista typensidontaa ei ole enää missään varaa olla käyttämättä.


Tämä kirjoittelu sai aiheensa Jaakko Nuutilan blogista.

Luomukauran mahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla

Suomen Kaurayhdistys järjestää 29.10.2009 kauraseminaarin "Monipuolinen kaura". Aihe on tärkeä, sillä kaura on hieno vilja, jolla on pitkä historia Suomessa(kin) ja kauran- ja erityisesti luomukauran tuotannossa Suomella on erityisiä vahvuuksia. Lisäksi kauran arvo ollaan yhä laajemmin ymmärtämässä muuallakin maailmassa. Kaurapuuroon ehkä kyllästyneessäkin Suomessa voi jäädä huomaamatta, että kauraa hypetetään laajasti ympäri maailmaa ja sen kulutus on nousussa. Tänäänkin huomasin uutislistoilla uutisen, jossa Harvard Medical School laittaa kauran luettelon ensimmäiseksi kun listataan kolesterolia vähentäviä ruoka-aineita.

Oma osani noilla kaurapäivillä on osallistua paneelikeskusteluun aiheesta "Kauran menestysmahdollisuudet - miten Suomi jatkaa kauratyötä?" ja tarkemmin minua on pyydetty kertomaan luomukauran mahdollisuuksista maailmalla. Voi olla, että kovin montaa minuuttia en pääse puhumaan, mutta tässä joitakin mietteitä etukäteen:

Suomen luomuviennin arvoksi arvioidaan n 14 miljoonaa euroa, josta yli kymmenen miljoonaa euroa on viljaketjusta. Suurimmat tuotteet ovat leipä, myllytuotteet (kaurahiutale, vehnäjauho) ja raakavilja, lähinnä kaura. Hehtaareissa ja viljelijän euroissa laskettuna luomukaura on ilman muuta merkittävin suomalainen luomuvientituote, koska se lähtee suhteellisen matalalla jalostusasteella raakaviljana ja kaurahiutaleena. Luomukaura on niitä harvoja tuotteita, joissa olemme maailmalla hintakilpailukykyisiä. Suomi on myös merkittävä luomukauran tuottaja - arvioni mukaan vain Saksa ja Ruotsi ja ehkä Kanada ovat suurempia. Muita suuria luomukauran tuottajamaita ovat Iso Britannia ja Tanska. Muissa suurissa tuottajamaissa tosin tuotanto on kasvanut, mutta Suomessa ei. Kanadasta ei tuoreita lukuja ole saatavissa, mutta tiettävästi ainakin 2009 luomukauran viljely siellä supistui. Kanadalainen luomukaura päätyy suurelta osin USA:an. Kun v 2005 tein vastaavan kartoituksen arvioin Suomen olevan Kanadan rinnalla maailman suurin luomukauran tuottaja. Tämä asema on siis menetetty.

Suurin luomukauramarkkina on USA - Euroopassa Saksa, Iso Britannia ja Tanska. Tanskassa vähittäismyynnissä myytävästä kaurasta yli 30% on luomua! Euroopassa Suomi ja Ruotsi ovat merkittäviä viejiä ja Iso Britannia selkeä tuoja. Myös Saksa on tuoja, mutta tilanne siellä riippuu paljon paikallisesta satotasosta ja markkinoista. Aikaisempina vuosina suomalaista luomukauraa vietiin Saksaan paljonkin, mutta nyt vienti lienee pysähdyksissä.

Tämän hetken huonoon markkinatilanteeseen vaikuttaa osittain paljon puhuttu lama - luomumarkkina ei esimerkiksi Saksassa ole nyt samanlaisessa kasvussa kuin vielä 2007. Toisaalta kun luomukaurasta on aikaisemmin ollut puutetta, on viljelyaloja kasvatettu. Kuten usein käy, tuotannon kasvu tulee markkinatilanteeseen nähden liian myöhään ja hinnat laskevat. Seuraava korjausliike on tuotannon supistaminen ja siitä seuraava hintojen nousu. Joskus ihmettelee, kenen edun mukaista tällainen vuoristorata on? Joka tapauksessa uskon, että luomumarkkina on jo 2010 jälleen terveessä kasvussa, luomukauraa on todennäköisesti kylvetty vähemmän ja varsinkin jos jollakin päätuotantoalueella on sato-ongelmia, hinnat voivat lähteä taas liiankin nopeaan nousuun. Mutta näinkin yksinkertaiselta näyttävässä asiassa on niin monta liikkuvaa osaa, että vain aika näyttää... Joka tapauksessa Suomessa kannattaa viljellä luomukauraa, koska Suomella on siinä suhteellinen etu. Viljelijöiden kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että viljelevät sitä mitä markkinat tarvitsevat. Ainakin osa tuotannosta kannattaisi sitoa sopimuksiin.

Mitä sitten suomalaisessa kauraketjussa pitäisi tehdä? Uskon, että luomu tarjoaa suomalaiselle kauraketjulle erityismahdollisuuden. Se on niitä harvoja tuotteita, joissa Suomella on todellista merkitystä ja vaikutusmahdollisuutta markkinoilla yhtenä suurimpana viejämaana. Jos Suomesta tulee tasaisen varmasti kohtuullisesti hinnoiteltua luomukauraa, ei muualla synny niin suurta intoa luomukauran viljelyyn. Useimmilla viljelyalueilla vehnä on kuitenkin kannattavampi viljelykasvi normaali hintatasoilla. Vaikka raakaviljan vientikin tulee jatkumaan, kannattaa ilman muuta myös pyrkiä ylöspäin arvoketjussa, ts lisätä luomukauratuotteiden jalostusastetta. Tämä voi tarkoittaa perustuotteita, mutta myös uusia innovatiivisia kauratuotteita. Esimerkiksi ruotsalaiset ovat menestyneet maailmalla Oatly kauramaitotuotteilla, joista suuri osa myydään luomuna. Tällaista menestystuotetta ei Suomessa ole vielä syntynyt, vaikka esimerkiksi Biofermen tuotteet varmasti täyttävät innovatiivisuus-kriteerin. Näitä asioita tullaan miettimään käynnistettävässä luomukansainvälistymisen toimenpideohjelmassa.

Tärkeätä on myös kotimarkkinan kehittäminen. Vaikka Tanskan lukuihin ei ihan heti päästäisi, pitäisi kotimaisen luomukauramarkkinan 2-3-kertaistaminen lyhyelläkin aikavälillä olla mahdollista. Itse asiassa luomumarkkinoiden kehittämisstrategiaryhmän tavoitteena on 5-kertaistaa luomutuotteiden markkina Suomessa. Sehän merkitsee suunnilleen Tanskan nykytasolle pääsyä. Tämä olisi mitä suurimmassa määrin myös kotimarkkinoiden puolustusta, sillä tavanomaiset private label kaurahiutaleet taitavat jatkossa tulla enenevässä määrin muualta kuin Suomesta.

Itämeren viljelijöiden ympäristöpalkinto

WWF ja MTK etsivät ympäristöystävällisintä maataloustuottajaa

Luomuhan on jo määritelmällisesti ympäristöystävällistä maataloutta, joten luulisi, että luomuviljelijä tämän kilpailun voittaisi. Mutta nähtäväksi jää, mitä tässä haetaan. Yhtenä kilpailun tavoitteena on "innostaa muita viljelijöitä siirtymään Itämeren kannalta suotuisampiin viljelymenetelmiin esittelemällä hyviä esimerkkejä".

Kriteereinä mainitaan:
a. Ehdokkaiden on täytynyt toteuttaa konkreettisia toimia ravinnepäästöjen vähentämiseksi tilaltaan. Ravinnepäästöillä tarkoitetaan sekä ravinteiden huuhtoutumista veteen että kaasupäästöjä, kuten ammoniakkipäästöjä lannasta.
b. Ravinnepäästöjen vähentämistoimenpiteiden tulisi olla innovatiivisia tai jopa “poikkeuksellisia”. Toimenpiteiden vaikutus rehevöitymisen vähentämiseen olisi kyettävä osoittamaa.

Tätä kilpailua ei varmaankaan voiteta pelkästään olemalla luomuviljelijä, mutta eiköhän noita innovatiisia viljelijöitä löydy nimenomaan luomuviljelijöiden piiristä?
Parastahan olisi, että kaikki siirtyisivät luomuun, mutta jotenkin olen skeptinen, että tässä kilpailussa uskallettaisiin tulla sellaiseen tulokseen. Toivottavasti aiheetta.

Kilpailu WWF:n sivuilla
Kilpailu MTK:n sivuilla

Vientirenkaalla maailmalle – Luomuvienti: mahdollisuus Suomelle

Olen puhumassa pejantaina 27.3. Tampereen Luomupäivillä. Alla tiivistelmä esityksestäni.


Ydinasiat

Luomustrategiassa asetettu tavoite - 10% Suomen elintarvikeviennistä luomua v 2015 - ei ole lukujen valossa mahdoton, mutta se vaatii paljon työtä. Suomen vahvuuksia ovat viljaketju ja marjaklusteri, mutta lukuisia muitakin nichejä löytyy. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös kotimarkkinan kehittymistä, lisää luomutuotantoa ja jalostusarvon nostoa. Suomessa tarvitaan Luomuviennin toimenpideohjelma.

Luomumarkkina ei ole nappikauppaa

Luomumarkkinan arvo Suomessa on n 74 M€ eli alle 1% Suomen elintarvikemarkkinasta. Tanskan luomumarkkina on arvoltaan yli 600 M€ ja Saksan 5,8 miljadia €. Globaali luomumarkkina on 35 miljardia €. Toisaalta Suomen elintarvikevienti on n 1,4 miljardia €. Luomumarkkinat ovat kasvaneet pitkän ajan keskiarvona 10% vuodessa, jolloin yhden vuoden kasvu on yli 3 miljardia €. Näiden numeroiden valossa maailmalta löytyy Suomen elintarvikevientiä vastaava luomumarkkinarako. Joka tapauksessa Luomustrategiassa asetettu 10% eli n 140 M€ tavoite ei vaikuta mahdottomalta saavuttaa. Vaikka Suomi ei ole eurooppalaisittain suuri luomuviejä, on viennin osuus suomalaisessa luomukentässä suhteellisesti suuri - noin neljännes. Asetettu tavoite on kuitenkin yli 2 kertaa suurempi kuin luomumarkkinan nykyinen kotimarkkina-arvo, mikä tekee siitä erittäin haasteellisen.

Suomi vie luomua

Merkittävimmät suomalaiset luomuvientituotteet syntyvät viljaketjussa: bulkkikaura, kaurahiutale, vehnäjauho ja leipä. Suomen erityisvahvuss on luomukaura, mutta myös ruis ja kevätvehnä voivat olla suomalaisia vahvuuksia. Toinen painopistealue, joka antaa paljon mahdollisuuksia on marjaklusteri - lähinnä luonnonmarjat, ja niistä tehdyt jalosteet. Yrityskohtaisia vahvuuksia löytyy toki muillakin alueilla hyvinkin kapeissa nicheissä, mm perunajauho ja -hiutale, rypsiöljy, maltaat, lakritsa, koivunmahla, yrtit.

Luomustrategian 10% tavoitteen saavuttaminen edellyttää näihin vahvuuksiin panostamista. Vientitavoitteen rinnalla myös kotimarkkinoiden on kehityttävä tavoitteen mukaisesti 6% markkinaosuuteen. Teollisuuden on vaikea kehittää vientiinkään tuotteita jos kotimarkkinaa ei ole. Raaka-ainepohjaa on sekä lisättävä, että monipuolistettava. Jalostusarvoa on nostettava sekä raaka-aineissa että kuluttajatuotteissa. Kaikki tämä edellyttää erittäin monisyistä koko elintarvikeketjun läpäisevää yhteistyötä. Suomessa tarvitaan Luomun kansainvälistymisstrategian (2000) päivitys ja uusi Luomuviennin toimenpideohjelma.

Helpotusta vientiin

Kansainvälinen kauppa on vaativa laji, joskin EU:ssa kauppa on sisämarkkinakauppaa ja siten oleellisesti ‘oikeata’ vientiä yksinkertaisempaa. Luomuvientiin lähtevällä yrityksellä on joka tapauksessa edessään kaikki kansainvälistyvän pk-yrityksen ongelmat. Näihin on apua saatavissa esimerkiksi Finprolta (www.finpro.fi). Mutta lisäksi luomutuotteiden kauppaan liittyy omat erityispiirteensä, joita ei myöskään kannata lähteä opiskelemaan ‘kantapään kautta’.

Suomalaiset potentiaaliset luomuviejät ovat joko tavanomaisen elintarvikesektorin kotimarkkinatoimijoita tai pieniä luomutoimijoita - vain harvoin jo kansainvälistyneitä suuria elintarvikeyrityksiä. Vientiin lähdettäessä ei tunneta kohdemarkkinoita ja niiden pelureita,toimintatapoja eri markkinoilla, kilpailutilannetta ja omien tuotteiden mahdollisuuksia kohdemarkkinoilla. Tuotekehitystä ei pystytä ohjamaan oikein, koska ei tunneta kohdemarkkinoiden vaatimuksia ja mieltymyksiä omien tuotteiden kohdalla, ei tunneta paikallista ruokakulttuuria tai kohdemaan kuluttajien mielikuvia luomusta tai ostajien sertifiointivaatimuksia. Jos kehitettäviin tuotteisiin tarvitaan uusia luomuraaka-aineita, ei tunneta niiden parhaita hankintakanavia, mitä luomuna on saatavilla tai mitä luomutuotteissa voidaan käyttää.

Organic Food Finland toimii toisaalta perinteisenä vientirenkaana, jolle yritys voi ulkoistaa vientipäällikön tehtävät, mutta myös osaamiskeskuksena, jolla on jo huomattava määrä vastauksia yllämainittuihin ja muihin luomualaan ja vientiin yleisemminkin liittyviin kysymyksiin. Organic Food Finlandin avulla yritys voi säästää huomattavan määrän alkuvaiheen oppirahoja ja päästä käytännön tuotevientiin huomattavasti nopeammin kuin omin voimin harjoittelemalla. OFF:n hallussa on jo niin paljon markkinatietoa, ettei useimmissa tapauksissa erillinen markkinaselvitys ole tarpeellinen. Jos vientirenkaaseen liittyminen ei ole yritykselle oikea ratkaisu, OFF voi toimia myös asiantuntijana yritykselle luomuvientiin liittyvien ongemien ratkaisemiseksi.

Osana uutta Luomu-Talli hanketta, jonka tarkoituskena on verkottaa luomualaa paremmin yhteisen sateenvarjon alle, Organic Food Finland voi kehittyä laajemminkin suomalaisen luomuviennin edistämiskeskukseksi.

Organic Food Finland on nykymuodossaan perustettu 2004 ja luomuvientirenkaat toteutetaan yhteistyössä Finpron kanssa ja niihin saadaan TEM:n tuki. Vientirenkaita ja vientipäälliköitä on tällä hetkellä kaksi ja osallistuvia yrityksiä 8. Vuoden 2008 toteutunut luomutuotteiden vienti OFF:iin osallistuvilta yrityksiltä oli n. 4 M€. Noin puolet viennistä on raaka-ainevientiä ja toinen puoli private label myyntiä. Hyvin pieni osa viennistä on toistaiseksi suomalaisella tuotemerkkillä. Vientirenkaan piirissä on kehitetty yhteinen Napapiiri Organics tuotemerkki leimallisesti suomalaisten luomutuotteiden viemiseksi.

Osallistuvat yritykset tällä hetkellä ovat Oy E. Boström AB, Greenfinn’s, Finnamyl Oy, Helsingin Mylly Oy, Kiantama Oy, Maustaja Oy, Norrgård Oy ja Virgino.


Alustajan lyhyt esittely
Erkki Pöytäniemi on koulutukseltaan agronomi, MMM ja toiminut koko aikuisikänsä luomun piirissä mm viljelyneuvonnassa, luomujärjestökentässä, toimikunnissa ja työryhmissä, luomuleipomoyrittäjänä, luomumarkkinointiprojekteissa ja 1997 lähtien luomutuotteiden viennissä. Vuodesta 1995 Erkki on toiminut Marja Nuoran kanssa perustamansa Kurmakka - Organic Food Oy:n puitteissa. Erkki tuntee luomualan läpikotaisesti sekä meillä että muualla ja on alalla tunnettu ja hyvin verkottunut. V 2000 Erkki laati Finprossa Luomukansainvälistymisstrategian, jossa oli mukana 30 tahoa. Sen jälkeen Erkki on ollut keskeisesti vaikuttamassa luomutuotteiden viennin kehittymiseen Suomessa.

Lähiruoka ja kansainvälistyminen erkoistumisen mahdollisuuksina

Lähiruoka ja kansainvälistyminen erkoistumisen mahdollisuuksina


Lähiruoka ja luomu niputetaan keskusteluissa yhteen, mutta perimmiltään on kysymys eri asioista.Lähiruoka voi olla luomua, mutta tietysti se voi olla myös täysin muuta - esimerkkinä kemiallisesti viljelty itsepoimintamansikka. Ja luomu voi olla lähiruokaa, mutta yhtä hyvin se voi olla argentiinalainen omena. Luomun ekologisista lähtökohdista johtuen lähiruoka liitetään luomuun, mutta määritelmällisesti ne eivät ole sama asia. Edes ekologisuuden ja ruokakilometrien näkökulma ei ole yksinkertainen, koska kuljetusten ekologisuus riippuu siitä, miten kuljetetaan. Tuodaanko omenaa valtamerilaivalla kaukomailta vai ajellaanko pakettiautolla pitkin maakuntaa - kumman ekologinen jalanjälki on lopulta suurempi? Ja kumman ekologinen merkitys ylipäänsä on suurempi, kuljetusten vai viljelytavan? Pelkästään kasvihuoneilmiötä tarkastellen maatalouden typpitalouden merkitys on suurempi kuin kuljetusten, koska typpioksiidit ovat satoja kertoja hiilidioksidia pahempia kasvihuonekaasuja. Typpiomavaraiseen maatalouteen siirtymisen vaikutus olisi suurempi kuin kuljetusten lopettaminen. Ja ellei me kaikki muuteta maalle viljelemään, ei kuljetuksia voida kuitenkaan lopettaa. Ja tässä tarkastelussa ei edes huomioida luonnon monimuotoisuutta, torjunta-aineita, eläinten kohtelua, gmo:n riskejä jne.

Minusta on selvää, että luomutuotteita voidaan viedä ja tuoda. Kokonaisekologisuuden - siis “maailman pelastumisen” kannalta - on ostettava italialaista luomuporkkanaa eikä kotimaista kemiallisesti viljeltyä. Tottakai kaikista mieluisin on kotimainen luomuporkkana, mutta keväällä sitä ei tahdo enää olla saatavilla. Omena on hyvä esimerkki ihmisten harrastamasta älyllisestä epärehellisyydestä: luomuomenaa ei osteta, koska “eihän se voi olla ekologista, kun se tulee niin kaukaa.” Ja sitten ostetaan tavanomaista tuontiomenaa!

Luomu toimii viennissä, koska luomu on tietyt arvot takaava kattobrändi, joka on jo tunnettu kaikkialla, missä ihmisillä on varaa ajatella, mitä suuhunsa pistävät. Luomubrändiä voidaan katsoa eri kulmista ja se voi merkitä eri alueilla ja eri ihmisille eri asioita ja yhtäaikaa monia asioita eri painotuksilla. Turvallisuutta, terveellisyyttä, ekologisuutta, eettisyyttä sekä lifestyleä ja jopa trendikkyyttä. Jos jotakin luomutuotetta ei ole jollakin markkinalla tarpeeksi tai ollenkaan paikallisesti, se tuodaan. Jos tuotteeseen tai tuotemerkkiin voidaan ladata muita arvoja ja vahvuuksia luomun viitekehyksessä, tuote voi jopa kilpailla paikallisen tarjonnan kanssa.

Voiko lähiruokaa sitten viedä? Jos määrittelyn perusta on esimerkiksi maakunta, niin silloin lähiruokaa ei voi viedä. Jos viitekehyksenä on vaikka Pohjoismaat, tilanne on toinen. Joka tapauksessa lähiruoan vieminen kuullostaa ristiriitaiselta. Käytännössä varsinkin pienelle yritykselle paikallisuus on mielikuvaetu, jolla yritys voi saada tuotteensa kaupan hyllylle kotimaassa. AIka tyypillistä on, että tuotekategoriassa, jossa valtaosa tuotteista tulee suurilta valmistajilta, on tarjolla myös jonkun pienemmän kotimaisen valmistajan tuote. Jos samaa tuotetta lähdetään viemään, paikallisuusetu menetetään kun valtakunnan raja on ylitetty. Naapurimaassa vastaavassa “ekologisessa lokerossa” on joku siellä paikallinen yritys. Se vahvuus, jolla kotimaassa pärjätään, ei enää toimikaan. Niin sanotut USPit (unique selling point) on määriteltävä uudessa ympäristössä uudestaan.

Lähellä lähiruoan käsitettä ovat tuotteet, jotka ovat tyypillisiä tietylle alueelle ja joilla on suojattu alkuperänimitys: mm shampanja, Parmesan kinkku ja Feta. Tyypillisesti alkuperänimityksellä suojataan nimenomaan tuotteita, joita viedään. Suomessa vain Lapin puikulalla on tällainen suojaus. Alkuperänimitys ei kuitenkaan takaa shampanjan kaltaista maailmanmainetta, vaan se on vasta alku pitkäjänteiselle ja resursseja vaativalle markkinointityölle.

Vientimahdollisuuksia ajatellen pitäisi nähdä ne vahvuudet, jotka Suomella on - kohdemaiden kuluttajien näkökulmasta. Saksalainen kuluttaja tuskin näkee Suomea halvan ja tehokkaasti tuotetun funktionaalisen gmo-elintarvikkeen alkuperämaana, eikä ainakaan halua sellaista tuotetta ostaa. Mahdollisuuksia on etsittävä toisenlaisten mielikuvien suunnalta - niiden, joissa Suomella on mielikuvavahvuuksia.

Suomalaisten luomutuotteiden viennissä alkuperä on merkittävä vahvuus, mutta lähiruokaa se ei ole. Luomuvientirenkaan puitteissa kehitetty Napapiiri Organics on esimerkki siitä kuinka luomukattobrandin alla voidaan linkittyä muihin sitä tukeviin vahvuuksiin, kuten pohjoinen eksotiikka, suomalaisen luonnon puhtaus, suomalaisten raaka-aineiden terveellisyys ja noitarumpujen mystiikka. Suomalaisen ruuan vahvuudet on nähtävä kohdekuluttajan silmin, tässä tapauksessa luomuun sitoutuneen kuluttajan silmin.

Lannoitteiden kallistuminen lisää luomun vetovoimaa

16. kesäkuuta tekstissäni heitin haastetta tuottajille. Jos Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli 15. elokuuta (sama otsake kuin tässä) pitää paikkansa, haasteeseen olisi jossain määrin tartuttu, vaikka en uskokaan, että tällä blogilla on hirveästi asian kanssa tekemistä...

Samaan aiheeseen palattiin Maaseudun Tulevaisuudessa vielä pääkirjoituksessa 18.8.

Artikkelissa haastateltu Proagrian luomuneuvoja Ulla-Maija Leskinen arvioi, että luomutilojen määrä Pohjanmaalla nousee parin vuoden sisällä ainakin 30-40%. Viljelijät ovat tehneet lannoitteiden hinnoista johtopäätöksensä ja todenneet, että vaihtoehdoksi jää vain luomu. Jos luvut olisivat samat muuallakin Suomenniemellä, seurauksena olisi lähivuosina huomattava luomutuotannon kasvaminen, joka sitten näkyisi myös tarjontapuolella luomumaitona, luomulihana ja luomuviljana. Aika näyttää miten käy ja miten markkinat vastaavat tarjonnan kasvuun. Pääosa lisätuotannosta on kuitenkin saatava kotimarkkinoille, vaikka toivonkin, että myös vientiin riittää entistä enemmän luomua. Ainakin Valion olisi aktivoiduttava luomumarkkinoilla aivan eri tavalla kuin tähän asti. Esimerkki löytyy hyvin läheltä: Arla Ruotsissa ja Tanskassa, joissa luomumaidon markkinaosuus huitelee aivan eri lukemissa kuin meillä.

Mikä estää luomun kehittymistä Suomessa?

Syitä voi hakea koko arvoketjusta, mutta ehkä kuitenkin viime kädessä kuluttajasta ja siitä mihin hän uskoo. Suomessa on valtava usko suomalaisen ruuan ylivoimaisuuteen ja romanttiset mielikuvat 1960-70 lukujen maataloudesta elävät vahvana. Lisäksi suomalaiset ovat uskomuksiltaan varsin homogeeninen kansa. "Suomalainen ruoka on puhdasta ja turvallista" viestiä on koko elintarvikesektori (viljelijäjärjestöt, teollisuus, viranomaiset, tutkimus jne) toitottaneet kuin yhdestä suusta vuosikymmeniä, eikä tätä käsitystä yleensä julkisuudessa kyseenalaisteta. Muualla kuluttajat joutuvat erilaisten mielipiteiden ristitulessa muodostamaan oman mielipiteensä, mutta Suomessa on vain yksi mahdollinen mielipide. Viimeaikoina keskusteluun on kuitenkin päässyt asioita, jotka kyseenalaistavat tämän auvoisen mielikuvan: teollinen yhä suuremmissa yksiköissä tapahtuva kotieläintuotanto, kotieläintilojen kauhu-videot, gmo-rehut ja muut gmo kysymykset, maatalouden aiheuttamat ympäristöongelmat ja osuus vesistöjen rehevöitymiseen ja sinileväongelmaan, co2 tase jne. Todennäköisesti jatkossa nähdään samanlainen markkinoiden polarisoituminen kuin muissakin länsimaissa: osa kuluttajista hakee halpaa ruokaa alkuperästä juuri välittämättä ja osa hakee laatua ja autenttisuutta sekä erilaisia takuita tuoteiden luonnonmukaisuudesta, terveellisyydestä, ekologisuudesta, paikallisuudesta, eettisyydesttä jne.

EU julkaisi uuden luomusivuston

EU on julkaisuut uuden kuluttajille tarkoitetun luomusivuston, jossa on varsin kunnianhimoisesti valotettu luomua eri näkökulmista. Sivuston slogan on "Luomu: Hyvää luonnolle, hyvää sinulle", mikä on EU:n 'suusta' kuultuna melkoisen luomumyönteinen kannanotto. Kannattaa käydä tutustumassa!

Lisää pohdintaa aiheesta esim. tästä:
- EU JULKAISI UUDEN LUOMUSIVUSTON
- Organic food 'good for you' says EU
- European Commission launches new promotional campaign for organic food and farming

Luomulla nälänhätää vastaan

Nykyaikaisia luomuviljelymenetelmiä on kehitettävä kehitysmaissa, jotta tulevia ruokakriisejä voitaisiin välttää. Näin sanoi puheessaan Tanskan maatalousministeri FAO kokouksessa Roomassa.

uutinen Tanskaksi

Eva Kjer Hansenin puhe