reaktio Maaseudun Tulevaisuuden juttuun 20.12.2010 "Puolet maataloudesta luomussa olisi utopiaa".
Suomen maabrändityöryhmän tavoite, että 50% Suomen maataloudesta on luomua vuonna 2030 on vain välttämätön välitavoite siihen, että luomun osuus on 100%. Maataloutta ja elintarvikeketjua on vaarallista tarkastella staattisena ja muusta maailmasta erillisenä asiana. Kuka tahansa aikaansa seuraava ihminen ymmärtää, että vuonna 2030 toimintaympäristömme - katsottiin asiaa sitten asiaa maatalouden tai minkä tahansa yhteiskunnan osa-alueen kannalta - on täysin erilainen kuin tällä hetkellä. Ruoan tuotannon kannalta oleellisn muutos on halvan fossiilisen energian loppuminen. Nykyinen maatalous on täysin öljyriippuvainen ja tuottavuudessa viimeisen 100 vuoden aikana otetut edistysaskeleet eivät ensi sijassa johdu maataloudessa itsessään tehdyistä innovaatioista vaan halvan öljyn mahdollistamasta panosteollisuudesta - siis keinolannoitteista ja torjunta-aineista - ja teollisen logiikan käyttöönotosta jopa kotieläinten hoidossa. Vuonna 2030 tilanne on jo toinen. Öljy ei tietenkään ole loppu, mutta se on niin kallista, että on järkevämpää hyödyntää pellossa ja maatilalla tapahtuvia biologisia järjestelmiä ravinteiden kierrätykseen, parempaan hyödyntämiseen ja typen biologiseen sidontaan. Luomuviljely on jatkumoa sille vuoroviljelyjärjestelmälle, joka ehdittiin kehittää ennen kemianteollisuuden ja halvan öljyn esiinmarssia ja jonka parhaita esimerkkejä on ainoan nobelistimme A.I. Virtasen typpiomavarainen maatalous. Halpaan kemiaan perustava tehoviljely on katsottava vaaralliseksi harhapoluksi siltä kehitystieltä, jossa luomuviljely on ainoa kestävä ratkaisu maailman ruoantuotannon hoitamiseksi.
Mikä olisi vaihtoehto luomulle? Palataanko 1950-luvun tilanteeseen, jolloin keinolannoiteiden käyttöä tuettiin valtion varoista? Mikä olisi tässä tilanteessa moraalittomampaa, kun tiedämme, että loput fossiiliset polttoaineet pitäisi jättää maankamaraan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi? On moraalinen välttämättömyys suunnata maatalouden kehittämispanokset luomun kehittämiseen, jotta luomun tuottavuustasoa saadaan nostettua. Oikeastaan on hämmästyttävää, että tänäkin päivänä parhaat luomutilat yltävät samoihin tuotostasoihin kuin kemiallisetkin tilat vaikka koko maatalouden tukijärjestelmä ja ”parhaat aivot” ovat viimeiset 50 vuotta tehneet töitä pelkästään tehotuotannon kehittämiseksi. Luomua ei pidä tarkastella tilastoista vaan kehitysmahdollisuutena.
Onneksi meillä on tässä projektissa myös helpottavia tekijöitä: luomusta maksetaan lisähintaa ja sillä on kysyntää sekä meillä että muualla. Kommenttina maabrändityöryhmän asettamaan 50% tavoitteeseen sekä MTK:n Marttila että PTT:n Yrjölä ovat todenneet, että luomua voitaisiin tuottaa vain sitä tahtia kuin markkinat vetävät. Tehdään sitten ensin edes se! Voisiko MTK järjestää, että Suomen luomuala kaksinkertaistuisi vuoteen 2012 mennessä? Suomen luomusektorin ensisijainen este tällä hetkelä on kotimaisen raaka-aineen puute. Luomuviljasta on huutava pula, luomuvalkuaista tarvitaan lisää, luomutärkkelysperunaa tarvitaan moninkertainen määrä nykyiseen verattuna, luomumeijeri- ja lihatuotteilla olis nyt imua, mutta markkinaloikkaa ei voi ottaa, kun ei ole tavaraa. Jne. Suomen luomumarkkinoilla kasvaa nyt ennenkaikkea tuonti, ja osittain myös sellaisissa tuotteissa, joita Suomessakin voitaisiin tuottaa.
Ruoantuotanto tulee tulevina vuosikymmeninä olemaan valtava globaali ongelma ja olen varma, että sen ongelman ratkaisu ei ole lisää kemiaa, eikä lisää geenimanipulaatiota, ei lisää pienen kaupungin kokoisia sianlihantuotantolaitoksia, eikä lisää ydinvoimakäyttöisiä traktoreita. Ratkaisu on luonnon omien biologisten järjestelmien ymmärtämisessä ja käyttämisessä. Panostetaan siihen ja ollaan - kuten maabrändityöryhmä myös haastaa - maailman ongelmanratkaisija.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta toivottaa
Erkki Pöytäniemi
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
maanantai 20. joulukuuta 2010
tiistai 30. marraskuuta 2010
Lisää maabrändipohdintaa
Luomun nykytila
Tässä yhteydessä keskeisiä nykytilan mittareita ovat:
- Suomen peltopinta-alasta 7,2% eli 164.000 ha on luomussa. Lisäksi Suomessa on merkittävä määrä luomusertifioituja keräilyalueita.
- Luomun markkinaosuuden Suomen elintarvikemarkkinoista arvioidaan olevan 1%, vähittäishinnoin 74 M€.
- Suomen luomuviennin arvon arvioidaan olevan 14 M€, mikä vastaa noin 1% Suomen elintarvikeviennistä.
- Tuonnin tarkka arvo ei ole tiedossa, mutta on varmasti merkittävästi vientiä suurempi.
Luomun osuus peltopinta-alasta on eurooppalaista keskikastia, markkinoiden kehittyneisyyden osalta olemme Länsi-Euroopan hännänhuippua ja viennin osuus Suomen luomutuotannosta on merkittävä, mutta Suomen elintarvikeviennistä pieni.
Luomu maailmalla
Luomun maailmanmarkkinat ovat lähes 40 miljardia euroa (2008) ja ne ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla. Markkinoista valtaosa on Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa (yht 97%), mutta luomumarkkina kasvaa nopeasti kaikkialla muuallakin, jossa on vaurastuva keskiluokka, mm Venäjällä ja Kaukoidässä. Luomun kysynnän kasvu liittyy globaaliin megatrendiin, jota tiivistetysti voi kutsua Lohas-kuluttajan (Lifestyle of Health and Sustainability) esiinmarssiksi kaikkialla maailmassa. Terveyteen, ruokaturvallisuuteen, ympäristöongelmiin ja liiketoiminnan ja kaupan eettisyyteen liittyvien kysymysten yhä kärjistyessä Lohas-kuluttaminen tulee edelleen kasvamaan. Toisaalta globaali ruokajärjestelmä äärimmäisine tehokkuustavoitteineen etääntyy yhä enemmän Lohas-kuluttajan odotuksista. Luomusertifioitu pinta-ala koko maailmassa oli 2008 35 miljoonaa hehtaaria, jossa oli kasvua 3 miljoonaa hehtaaria verrattuna vuoteen 2007.
Tehtävä Suomelle Maabrändiraportti
Luomu nostetaan Maabrändiraportissa keskeisesti esiin osana ympäristöteemaa. Tavoitteeksi asetetaan, että Suomen maataloudesta on puolet luomua vuonna 2030. Perustelut tälle tavoitteelle liittyvät toisaalta kestävän kehityksen ja puhtaan veden teemaan ja elintarvikeketjun kriisiherkkyyteen ja toisaalta kuluttajilta tulevaan kysyntään. Ostopanosten hintojen nousu voi jopa pakottaa luomuun tai luomun kaltaiseen tuotantoon. Mielikuvatasolla luomu istuu loistavasti mielikuvaan suomalaisesta puhtaasta luonnosta - tehotuotanto on luontomielikuvan kanssa ristiriidassa. Raportissa todetaan, että ”Luomutuotannon lisäämisessä kyse on ennen kaikkea suomalaisen maatalouden uuden strategisen suunnan löytämisestä”. Tavoitteena puolet tuotannosta on niin mittava, että näin täytyykin olla.
Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta
Luin vertailun vuoksi myös Valtioneuvoston selonteon ruokapolitiikasta. Selonteossa otetaan myönteinen kanta luomun kehittämiseen, mutta ei nosteta luomua strategiseksi tavoitteeksi tai keinoksi saavuttaa strategisia tavoitteita. Toisaalta selonteossa ovat keskeisesti esillä vastuullisuus, kestävyys, turvallisuus, terveellisyys, läpinäkyvyys jne. Erikseen huomautetaan, että Suomi on edelleen muuntogeenisistä lajikkeista vapaa alue - tekemättä siitä kuitenkaan varsinaisesti mitään johtopäätöstä.
Selonteossa esitettävässä tulevaisuuden visiossa vuodelle 2030 todetaan mm: ”Vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät maukasta, terveellistä, kestävästi tuotettua ja turvallista ruokaa. Kuluttajilla on kyky tehdä tietoisia valintoja.” Visiossa siis oletetaan suomalaisen kuluttajan olevan Lohas-kuluttaja.
Valtioneuvoston selonteossa ei siis ehdoteta tehotuotantoa eikä gmo-lajikkeita Suomen maatalouden ratkaisuksi. Suomalaisessa ruokapolitiikasta tavoitellaan kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen perustuvaa suomalaista elintarvikeketjua. Ongelmana on, ettei tälle tavoiteelle ole selkeitä ja yleisesti hyväksyttyjä kriteerejä. Toteamalla suoraan, että Suomi tavoittelee koko Suomen siirtämistä luomuun, kaikille olisi selvää, että Suomessa tavoitellaan kestävää kehitystä, vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä ja eettistä toimintaa tosissaan. Ilman selkeätä sitoutumista kaikkien tuntemiin ja tunnustamiin kriteereihin selonteko jää itsestään selvien korulauseiden tasolle. Usein kuulee sanottavan, että suomalainen maatalous on muutenkin ”melkein luomua”. Tämä tulisi ottaa positiivisena haasteena ja viedä asia loppun asti - siis luomuun. Muuten ennen pitkää menetetään kotimaistenkin Lohas-kuluttajien luottamus.
Luomu ei ole missään nimessä myöskään ristiriidassa selonteon innovaatiotoimintaan liittyvien tavoitteiden kanssa. Maabrändityöryhmän raportissa todetaan aivan oikein, että luomu ”ei tarkoita teknologisen kehityksen hylkäämistä, pikemminkin päinvastoin.” Mutta se merkitsee teollisen logiikan mukaisten oikoteiden hylkäämistä ja ekologisten prosessien hyödyntämistä.
Suomen maataloudesta on puolet luomua vuonna 2030
Tavoite on erittäin kunnianhimoinen, mutta ei mahdoton. Maabrändityöryhmän ”Consider it solved” filosofialla ja koko elintarvikeketjun yhteistyöllä se on tehtävissä. Toisaalta, onko Suomella varaakaan olla luomun suhteen Euroopan perässähiihtäjä?
Maabrändityöryhmän ”Tehtävä Helsingin Yliopistolla ja MTT:lle: Luomuinstituutin perustaminen” on keskeinen osa onnistumista. Luomu ei ole valmis vaan vaatii suomalaisen maatalouden tutkimus- ja kehittämispanostuksen sirtämisen luomun kehittämiseen satotasojen nostamiseksi. Maatalouden tukipolitiikalla voidaan melko helposti ohjata alkutuotantoa luomuun. Itsestään slevää on, että geenimanipuloidut lajikkeet on pidettävä poissa Suomesta. Kuitenkin on keskeistä huomata, että tukea on ohjattava tasapainoisesti koko elintarvikeketjuun ja luomun menekinedistämiseen, jotta Suomi olisi myös luomun kulutuksen suhteen Euroopan ja maailman huippua. Tavoitteenamme ei voine olla luomubulkin vienti.
”Suomi Luomuun” tavoite edellyttää siis elintarviketeollisuuden ja päivittäistavarakaupan ja koko elintarvikesektorin aktiivista sitoutumista tavoitteeseen. 2030 valtaosan suomalaisista luomuelintarvikkeista käyttävät suomalaiset itse. Mutta Suomi Luomuun visio antaa myös valtavat mahdollisuudet kehittää suomalaisten elintarvikkeiden vientiä ja vientimahdollisuudet tukevat oleellisella tavalla vision toteutumista.
Luomuviennin mahdollisuudet
Vaikka luomumarkkinat ovat jo markkina-arvoltaan varsin suuret ja nopeasti kasvavat, ei voi sanoa että luomutuotteiden vienti olisi helppoa. Luomumarkkinoilla on muitakin ja siksi suomalaisten on löydettävä omat vahvuusalueensa.
Merkittävimmät suomalaiset luomuvientituotteet syntyvät nyt viljaketjussa: hiutalekaura, kaurahiutale, vehnäjauho ja leipä.
Toinen painopistealue on marjaklusteri - lähinnä luonnonmarjat, ja niistä tehdyt jalosteet. Kokonaisuudessaan mustikan ja puolukan vienti on arvoltaan noin 15 M€, muuta siitä luomua vain muutamia prosentteja. Luomusertifioitujen luonnonmarjojen lupaus on vielä lunastamatta.
Pitemmällä tähtäimelle luomukotieläintuotteet ottavat johtoaseman suomalaisessa luomuviennissä, kuten tavanomaisessakin viennissä nykyään. Esimerkiksi meitä luomussa paljon edellä olevan Tanskan luomuviennin arvo vuonna 2009 oli lähes 100 M€ (98,4M€) ja siitä 50% oli meijerituotteita ja 15% lihatuotteita. Siis yhteensä 2/3 kotieläintuotteita.
Tällä hetkellä erityisesti luomukotieläintuotanto on Suomessa alikehittynyttä, vaikka ennenkaikkea nautakarjatilojen siirtäminen luomuun hyödyntäisi parhaiten ja kannattavasti sekä Suomen että luomun luontaiset vahvuudet ja on yleensä tilatasolla kannattavaa.
Kotieläintuotannon alikehittyneisyyden takia suomalaisen luomun vahvuudeksi on muodostunut viljasektori. Luomukaura on ainoa merkittävä viljelykasvi, jonka tuotannossa Suomi on maailman kärkeä ja jonka tuotannossa Suomella on suhteellinen etu ja jo nyt tunnettuutta. Luomukauran tuotantoa tulisi nykyisestä merkittävästi lisätä osana luomumarkkinoiden ja -viennin kehittämisstrategiaa.
Perustelen tämän seuraavasti:
Luomun markkinaehtoisen kehittämisen merkittävä jarru on tuotannon hidas reagoiminen markkinasignaaleihin ja erityisesti kasvavaan kysyntään. Tämä on siirtymävaihevaatimuksen takia sisäänrakennettu ongelma luomussa. Teollisuuden ja kaupan suunnittelusykli on huomattavasti nopeampi. Siksi luomua on kehitettävä osittain tukivetoisesti tuotanto edellä. Luomukaura tarjoaa tähän mahdollisuuden, koska sitä voidaan viedä kannattavasti bulkkina ja myllyteollisuuden tuotteina ulkomaille. Muuta tuotantoa voidaan kehittää kysyntälähtöisesti siten, että teollisuudella on varmuus siitä, että luomupinta-alaa on tarjolla tarvittavien raaka-aineiden tuottamiseen. Luomukaura muodostaa siis puskurin, joka voidaan joko viedä tai siirtää ko peltoja kysynnän mukaisesti muuhun tuotantoon.
Koska Maabrändiraportin tavoitetaso on varsin radikaali on kaikkien elintarvikesektorin toimijoiden sitouduttava tavoitteeseen ja toimittava omalta osaltaan sen toteuttamiseksi. Pyrin seuraavassa tiivistämään näkemykseni erityisen tarpeellisista toimenpiteistä, joihin on lyhyellä tähtäimellä tartuttava:
- maataloustukien on selkeästi ohjattava tuottajia siirtymään luomuun, jotta raaka-ainepohjaa liiketoiminnan kehittämiselle syntyy.
- maataloustutkimuksen, -koulutuksen ja -neuvonnan on sirrettävä painopisteensä luomun kehittämiseen.
- Suomen on sanouduttava irti geenimanipuloitujen lajikkeiden viljelystä ja panostettava perinteisten jalostusmenetelmien kehittämiseen.
- Luomusektorin on organisoiduttava siten, että luomun kehittämisellä on selkeä koti (tähän en ota tarkempaa kantaa, koska asiaa on parhaillaan pohtimassa työryhmä, jossa itsekin olen jäsen). Yhteistyössä on oltava mukana keskeiset elintarvikeketjun toimijat.
- Luomualan ketjuyhteistyötä, kehityshankkeita ja menekinedistämistä kotimaassa ja vienninedistämistä on tuettava selkeästi suuremmalla panostuksella kuin tähän asti.
- Suomalaisen luomuvalvontajärjestelmän on pystyttävä jatkossa tuottamaan myös keskeiset ulkomailla vaadittavat luomusertifikaatit. Tähän viranomaisvalvontajärjestelmämme ei ole tähän mennessä pystynyt.
Mikään yksittäisen asia ei ole tässä avain, vaan tukitoimien on kohdistuttava tasapainoisesti koko arvoketjuun, jotta tuotantoa saadaan syntymään ja siirtymään teollisuuden ja kaupan kautta luomusta yhä kiinnostuneemmalle kuluttajalle kotimaassa ja vientiin. Luomustrategia ei voi nojautua pelkästään vientiin, koska vienti tarvitsee vahvan ja innovatiivisen kotimarkkinan. Näin toimiminen on ehkä selkein syy Tanskan menestymiselle luomun kehittämisessä ja siitä on syytä ottaa oppia.
Luomuviennin kehittämisessä meiltä puuttuu yleinen vienninedistämistoiminta, joka tulisi olla yksi osa uuden luomuorganisaation tehtäväkenttää. Suuret yritykset pystyvät kyllä hoitamaan vientinsä itse, kun perusasiat alalla ovat kunnossa, perustiedot luomumarkkinoista ovat saatavilla ja toimijat tekevät yhteistyötä. Vientirenkaat ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi edistää pienempien yritysten vientiä. Viennin esteitä tällä hetkellä ovat ennen kaikkea raaka-ainepula niillä alueilla, joilla vienti on jo saatu vetämään (viljasektori, erityisesti kaura) ja hyvien vientituotteiden ja toimijoiden puute suomalaisen elintarvikeketjun muilla tyypillisillä vahvuusalueilla, ennenkaikkea kotieläintuotteissa. Kotieläintuotteiden vienti ei voi käynnistyä ennen huomattavaa tuotantomäärien kasvua nykyisestä ja alan keskeisten suurten elintarvikeyritysten aktivoitumista asiassa, josta onkin jo positiivisia merkkejä olemassa.
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Luomu-Suomi tulee
Jorma Ollila kertoi eilen Ajankohtaisessa kakkosessa, etä Luomu-Suomi on yksi brandityöryhmän torstaina esitettävän ehdotuksen kärkiä. Ehdotus tullee aiheuttamaan melkoista keskustelua. Toivottavasti media tarttuu asiaan niin, ettei kaikki keskustelu tapahdu kulisseissa ja myös poliitikot ja keskeiset toimijat pääsevät ottamaan siihen kantaa.
Ollilan haastattelussa jäi liian vähälle huomiolle nimenomaan brandinäkökulma asiaan. Ryhmä lienee katsellut Suomea ulkopuolelta ja todennut - aivan oikein - että luomu sopisi loistavasti osaksi Suomen brandiä ja mielikuvia (suomalaisille itselleen se menee kyllä aika huonosti jakeluun) ja on ulkomailta katsottuna suorastaan oletusarvo. Ja toisaalta he maailmaa nähneenä tietävät, että luomu on valtava trendi, joka tulee vain kasvamaan. Luomu on osa LOHAS megatrendiä, jossa kuluttajat kokevat voivansa tehdä vastuullisia valintoja maailmassa, jossa oma terveys, ympäristön tasapaino ja etiikka tuntuvat olevan jatkuvasti uhattuna. Niin kauan kuin näitä ongelmia ei pystytä ratkaisemaan - mikä ikävä kyllä ei ole näköpiirissä - tulee LOHAS trendi kasvamaan. Eräiden arvioiden mukaan Suomessakin lähes 30% kuluttajista on Lohas-kuluttajia.
Ollilan työryhmän ehdotus on järkevä siis nimenomaan brandi- ja mielikuvakehittämisen näkökulmasta. Asiahan ei liity vain elintarvikkeisiin vaan Suomi-brandin luomiseen, mikä tukisi kaikkea muutakin elinkeinotoimintaa Suomessa - ei vähiten mm matkailua. Mutta brandin takana täytyy olla todellisuutta. Suomalaisen luomun nykyinen tila ei lähellekään riitä lunastamaan tuollaista brandilupausta - olemmehan Länsi-Euroopan hännänhuippuna luomumarkkinoiden kehittyneisyydessä ja pinta-alakehityksessäkin olemme jääneet huippukastista. Matka kärkeen on siis pitkä. Mielikuviin ei myöskään sovi muutenkin huono sijoittuminen ympäristöasioita koskevissa maavertailuissa.
Toisaalta luomu voisi oikeasti olla elintarviketuotannossa se paradigmamuutos, jolla elintarvikeketjun aiheuttamia valtavia ympäristö- ja eettisiä ongelmia voidaan alkaa ratkaista. Tarvitaan "vain" todellista panostusta tutkimiseen ja kehittämiseen.
Ollila mainitsi työryhmän tavoitteeksi, että 50% Suomen elintarviketuotannosta (maataloudesta?/ kulutuksesta?) olisi luomua vuonna 2030. Tavoite olisi kansainvälisestikin erittäin kunnianhimoinen - muissa Pohjoismaissa tavoitteet taitavat olla 20% luokkaa. On itsestään selvää, että tavoite on täysin realistinen ja toteutettavissa - jos ei huomioida, että kaikkien keskeisten toimijoiden (lue ihmisten) koko elintarvikeketjussa tulisi sitoutua siihen. Ehkä luovutamme luomubrandin mieluummin mm pohjoismaisille naapureillemme ja tuomme tarvitsemamme luomuruoan sieltä. Sikäläisillä luomuohjelmilla on takanaan todellista näyttöä onnistumisesta.
Brandityöryhmän raportti jukistetaan torstaina. Odotamme jännityksellä sen tarkempaa sisältöä ja siitä seuraavaa keskustelua.
Jälkikommentti:
Niille, joille asia ei ole muutenkin selvää: tuo luomun luovuttaminen muille oli sarkasmia, enkä tietenkään ole sitä mieltä. Totta kai Suomi luomuun ja uskon, että ajatukselle kyllä löytyy kannatusta yllättävistäkin suunnista. Tämä brandiryhmän ulostulo on suomalaiselle luomulle poikkeuksellinen mahdollisuuksien ikkuna, joka tulee yrittää kaikin tavoin hyödyntää. Nyt koko elintarvikeketjun tulee järjestäytyä tuon vision taakse ja ryhtyä toteuttamaan sitä!
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
Ollilan haastattelussa jäi liian vähälle huomiolle nimenomaan brandinäkökulma asiaan. Ryhmä lienee katsellut Suomea ulkopuolelta ja todennut - aivan oikein - että luomu sopisi loistavasti osaksi Suomen brandiä ja mielikuvia (suomalaisille itselleen se menee kyllä aika huonosti jakeluun) ja on ulkomailta katsottuna suorastaan oletusarvo. Ja toisaalta he maailmaa nähneenä tietävät, että luomu on valtava trendi, joka tulee vain kasvamaan. Luomu on osa LOHAS megatrendiä, jossa kuluttajat kokevat voivansa tehdä vastuullisia valintoja maailmassa, jossa oma terveys, ympäristön tasapaino ja etiikka tuntuvat olevan jatkuvasti uhattuna. Niin kauan kuin näitä ongelmia ei pystytä ratkaisemaan - mikä ikävä kyllä ei ole näköpiirissä - tulee LOHAS trendi kasvamaan. Eräiden arvioiden mukaan Suomessakin lähes 30% kuluttajista on Lohas-kuluttajia.
Ollilan työryhmän ehdotus on järkevä siis nimenomaan brandi- ja mielikuvakehittämisen näkökulmasta. Asiahan ei liity vain elintarvikkeisiin vaan Suomi-brandin luomiseen, mikä tukisi kaikkea muutakin elinkeinotoimintaa Suomessa - ei vähiten mm matkailua. Mutta brandin takana täytyy olla todellisuutta. Suomalaisen luomun nykyinen tila ei lähellekään riitä lunastamaan tuollaista brandilupausta - olemmehan Länsi-Euroopan hännänhuippuna luomumarkkinoiden kehittyneisyydessä ja pinta-alakehityksessäkin olemme jääneet huippukastista. Matka kärkeen on siis pitkä. Mielikuviin ei myöskään sovi muutenkin huono sijoittuminen ympäristöasioita koskevissa maavertailuissa.
Toisaalta luomu voisi oikeasti olla elintarviketuotannossa se paradigmamuutos, jolla elintarvikeketjun aiheuttamia valtavia ympäristö- ja eettisiä ongelmia voidaan alkaa ratkaista. Tarvitaan "vain" todellista panostusta tutkimiseen ja kehittämiseen.
Ollila mainitsi työryhmän tavoitteeksi, että 50% Suomen elintarviketuotannosta (maataloudesta?/ kulutuksesta?) olisi luomua vuonna 2030. Tavoite olisi kansainvälisestikin erittäin kunnianhimoinen - muissa Pohjoismaissa tavoitteet taitavat olla 20% luokkaa. On itsestään selvää, että tavoite on täysin realistinen ja toteutettavissa - jos ei huomioida, että kaikkien keskeisten toimijoiden (lue ihmisten) koko elintarvikeketjussa tulisi sitoutua siihen. Ehkä luovutamme luomubrandin mieluummin mm pohjoismaisille naapureillemme ja tuomme tarvitsemamme luomuruoan sieltä. Sikäläisillä luomuohjelmilla on takanaan todellista näyttöä onnistumisesta.
Brandityöryhmän raportti jukistetaan torstaina. Odotamme jännityksellä sen tarkempaa sisältöä ja siitä seuraavaa keskustelua.
Jälkikommentti:
Niille, joille asia ei ole muutenkin selvää: tuo luomun luovuttaminen muille oli sarkasmia, enkä tietenkään ole sitä mieltä. Totta kai Suomi luomuun ja uskon, että ajatukselle kyllä löytyy kannatusta yllättävistäkin suunnista. Tämä brandiryhmän ulostulo on suomalaiselle luomulle poikkeuksellinen mahdollisuuksien ikkuna, joka tulee yrittää kaikin tavoin hyödyntää. Nyt koko elintarvikeketjun tulee järjestäytyä tuon vision taakse ja ryhtyä toteuttamaan sitä!
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Pohjolan Luomu hakeutui konkurssiin
Sinänsä harvinaista Suomessa, että mikään luomualan yritys pääsee etusivulle (MaTu 15.11.2010). Ikävä kyllä uutinen on luomualalle surullinen, sillä jo 1997 BioFach messuilta alkanut Pohjolan Luomun ja sen edeltäjäyrityksen pioneeritarina päättyi ainakin tältä erää. Konkurssi on aina raskas pala yrittäjälle - varsinkin kun kyse on vastuullisesta liiketoiminnasta, jolla tässä tapauksessa on ollut keskeinen rooli luomualan kehittäjänä Suomessa.
Uutinen on tietysti huono ja helposti siitä voisi päätellä, että luomulla menee huonosti ja että siihen ei kannatakaan satsata. Tällainen johtopäätös olisi kuitenkin täysin väärä. Pitemmällä aikavälillä Pohjolan Luomun taloudellinen epäonnistuminen osoittaa kuinka vaikeaa luomuviljakauppaa on hallita kannattavasti pienillä pääomilla. Tämän syksyn perspektiivillä se kertoo siitä, ettei liiketoimintaa voi tehdä jos ei ole myytävää. Luomuviljaa ja erityisesti luomukauraa kylvettiin tänä vuonna liian vähän ja päälle päätteeksi tuli huono sato.
Luomukauran osalta olemme toistamassa 2006-7 tilannetta, jolloin luomukaura myös loppui kesken. Sen jälkeen hinnat menivät jyrkästi ylös, sitten tultiin taas alas ja nyt ollaan jälleen menossa ylös. Tällainen vuoristorata ei ole kenenkään edun mukaista, eikä siinä oikein kukaan pysty tekemään kannattavaa liiketoimintaa.
Mitä sitten voitaisiin tehdä? Vaikka tämä kuullostaakin suureelliselta, tarvitaan "kansallinen luomukaurastrategia". Suomalaista luomukauraa on muodossa tai toisessa myyty kaikille mantereille. Luomukaura on ainoa maataloustuote, jossa Suomi voi olla maailmanlaajuisesti niin merkittävä tuottaja, että pystymme jopa vaikuttamaan hintatasoon. Mutta se edellyttää alan strategista yhteistyötä. Sanomattakin on selvää, ettei sellaista ole ollut. 2003 Suomi oli maailman suurin luomukauaran tuottaja 27000 hehtaarilla niukasti Kanadaa edellä. 2009 tilanteessa Suomi on pudonnut 22000 hehtaarilla neljänneksi tai viidenneksi (Saksan, Kanadan, Ruotsin taakse) ja ainoana merkittävänä luomukaurantuottajana vähentänyt tuotantoa! 2010 luomukauraa kylvettiin enää 16500 hehtaarilla. Koko tänä aikana luomukauramarkkinat ovat Euroopassa ja muualla maailmalla kasvaneet - joskin laman aikana hitaammin - ja Suomen osuus koko potista on pienentynyt. Koko ajan siis kuluttajat eri puolilla maailmaa syövät kasvavia määriä myslejä, kaurapuuroa, kaurakeksejä jne. Olemme todella hukkaamassa mahdollisuutemme!
Miksi sitten olen edelleen sitä mieltä, että luomukaura olisi suomalaisille mahdollisuus. Voidaanhan kauraa viljellä etelämpänä suotuisemmissa olosuhteissa. Tässä yhteydessä on kaivettava esiin kansantaloustieteestä suhteellisen edun periaate. Saksalainen viljelijä saa luomukaurasta keskimäärin suuremman sadon kuin suomalainen virkaveljensä - ja paremman hinnankin. Kuitenkin suotuisammissa olosuhteissa on vielä kannattavampaa kasvattaa jotakin muuta ja jättää kauran viljely reunamaille. Mutta hintapiikin aikana Keski-Euroopan paremmillekin maille kannattaa kylvää kauraa. Kansallisen kaurastrategian ydin täytyy siis olla estää hintapiikit. Se edellyttää tietenkin myös sitä, ettei hinta saa päästä notkahtamaan niin alas, ettei kauraa kannata viljellä. Toinen kulmakivi täytyy olla varmuusvarasto.
Hillitsemme siis eteläisten kollegojemme luomukauranviljelyhaluja parhaiten viljelemällä sitä itse riittävästi ja myymällä sitä kohtuulliseen hintaan. Mielellään jalostettuina elintarvikkeina, mutta jonkin verran myös viljana. Pitämällä varmuusvarastoa voimme taata jatkuvan toimitusvarmuuden ja sillä tavalla estää hintapiikkejä ja auttaa muita unohtamaan kauranviljely.
Miten tähän tilanteeseen sitten pääsisimme? Oleellista on päästä vuoristoradalta pois. Ensi keväänä täytyy viljellä luomukauraa niin paljon kuin mahdollista tietoisena siitä, että se hintapiikki, joka on syntymässä ei ole kestävällä pohjalla. Ensi vaiheessa tuottajien pitäisi myydä 2011 sadosta luomukauraa kohtuuhinnalla ja koko ketjun pitäisi myös pystyä varmuusvarastoimaan sitä. Toisessa vaiheessa teollisuuden ja viljakauppiaiden pitäisi maksaa tuottajille kohtuuhintaa vielä sittenkin kun hinta esimerkiksi Saksassa on taas romahtanut. Sitten pitää edelleen viljellä luomukauraa mahdollisimman paljon (vaikka hinnat ovat liian alhaalla), koska 2012 sitä kylvetään Saksassa vähemmän, koska hinta ei enää sikäläisiä tuottajia kiinnosta. Ja sen jälkeen viljellään luomukauraa edelleen mahdollisimman paljon ja viedään sitä kannattavasti eri muodoissaan. Luomukauran kulutus maailmalla kasvaa vääjäämättä. Jos pystymme luomaan luotettavan tarjonnan, niin voimme saada luomukaurasta itsellemme todellisen leipäviljan. Aika yksinkertainen strategia?
Unohtamatta tietenkään kotimaista kulutusta. Suomessa luomun markkinaosuus kaurahiutaleessa on 6% - Tanskassa ja Sveitsissä noin 30%. Mahtuisi sitä luomukauraa siis Suomeenkin.
Luomukaura on Suomelle aito vahvuus. Luomu on tällä hetkellä Suomessakin monella tavalla myötätuulessa ja henki luomun suhteen on hyvä. Luomukaurasta tulisi rakentaa alan toimijoiden yhteistyönä suomalaisen luomun selkäranka.
Uutinen on tietysti huono ja helposti siitä voisi päätellä, että luomulla menee huonosti ja että siihen ei kannatakaan satsata. Tällainen johtopäätös olisi kuitenkin täysin väärä. Pitemmällä aikavälillä Pohjolan Luomun taloudellinen epäonnistuminen osoittaa kuinka vaikeaa luomuviljakauppaa on hallita kannattavasti pienillä pääomilla. Tämän syksyn perspektiivillä se kertoo siitä, ettei liiketoimintaa voi tehdä jos ei ole myytävää. Luomuviljaa ja erityisesti luomukauraa kylvettiin tänä vuonna liian vähän ja päälle päätteeksi tuli huono sato.
Luomukauran osalta olemme toistamassa 2006-7 tilannetta, jolloin luomukaura myös loppui kesken. Sen jälkeen hinnat menivät jyrkästi ylös, sitten tultiin taas alas ja nyt ollaan jälleen menossa ylös. Tällainen vuoristorata ei ole kenenkään edun mukaista, eikä siinä oikein kukaan pysty tekemään kannattavaa liiketoimintaa.
Mitä sitten voitaisiin tehdä? Vaikka tämä kuullostaakin suureelliselta, tarvitaan "kansallinen luomukaurastrategia". Suomalaista luomukauraa on muodossa tai toisessa myyty kaikille mantereille. Luomukaura on ainoa maataloustuote, jossa Suomi voi olla maailmanlaajuisesti niin merkittävä tuottaja, että pystymme jopa vaikuttamaan hintatasoon. Mutta se edellyttää alan strategista yhteistyötä. Sanomattakin on selvää, ettei sellaista ole ollut. 2003 Suomi oli maailman suurin luomukauaran tuottaja 27000 hehtaarilla niukasti Kanadaa edellä. 2009 tilanteessa Suomi on pudonnut 22000 hehtaarilla neljänneksi tai viidenneksi (Saksan, Kanadan, Ruotsin taakse) ja ainoana merkittävänä luomukaurantuottajana vähentänyt tuotantoa! 2010 luomukauraa kylvettiin enää 16500 hehtaarilla. Koko tänä aikana luomukauramarkkinat ovat Euroopassa ja muualla maailmalla kasvaneet - joskin laman aikana hitaammin - ja Suomen osuus koko potista on pienentynyt. Koko ajan siis kuluttajat eri puolilla maailmaa syövät kasvavia määriä myslejä, kaurapuuroa, kaurakeksejä jne. Olemme todella hukkaamassa mahdollisuutemme!
Miksi sitten olen edelleen sitä mieltä, että luomukaura olisi suomalaisille mahdollisuus. Voidaanhan kauraa viljellä etelämpänä suotuisemmissa olosuhteissa. Tässä yhteydessä on kaivettava esiin kansantaloustieteestä suhteellisen edun periaate. Saksalainen viljelijä saa luomukaurasta keskimäärin suuremman sadon kuin suomalainen virkaveljensä - ja paremman hinnankin. Kuitenkin suotuisammissa olosuhteissa on vielä kannattavampaa kasvattaa jotakin muuta ja jättää kauran viljely reunamaille. Mutta hintapiikin aikana Keski-Euroopan paremmillekin maille kannattaa kylvää kauraa. Kansallisen kaurastrategian ydin täytyy siis olla estää hintapiikit. Se edellyttää tietenkin myös sitä, ettei hinta saa päästä notkahtamaan niin alas, ettei kauraa kannata viljellä. Toinen kulmakivi täytyy olla varmuusvarasto.
Hillitsemme siis eteläisten kollegojemme luomukauranviljelyhaluja parhaiten viljelemällä sitä itse riittävästi ja myymällä sitä kohtuulliseen hintaan. Mielellään jalostettuina elintarvikkeina, mutta jonkin verran myös viljana. Pitämällä varmuusvarastoa voimme taata jatkuvan toimitusvarmuuden ja sillä tavalla estää hintapiikkejä ja auttaa muita unohtamaan kauranviljely.
Miten tähän tilanteeseen sitten pääsisimme? Oleellista on päästä vuoristoradalta pois. Ensi keväänä täytyy viljellä luomukauraa niin paljon kuin mahdollista tietoisena siitä, että se hintapiikki, joka on syntymässä ei ole kestävällä pohjalla. Ensi vaiheessa tuottajien pitäisi myydä 2011 sadosta luomukauraa kohtuuhinnalla ja koko ketjun pitäisi myös pystyä varmuusvarastoimaan sitä. Toisessa vaiheessa teollisuuden ja viljakauppiaiden pitäisi maksaa tuottajille kohtuuhintaa vielä sittenkin kun hinta esimerkiksi Saksassa on taas romahtanut. Sitten pitää edelleen viljellä luomukauraa mahdollisimman paljon (vaikka hinnat ovat liian alhaalla), koska 2012 sitä kylvetään Saksassa vähemmän, koska hinta ei enää sikäläisiä tuottajia kiinnosta. Ja sen jälkeen viljellään luomukauraa edelleen mahdollisimman paljon ja viedään sitä kannattavasti eri muodoissaan. Luomukauran kulutus maailmalla kasvaa vääjäämättä. Jos pystymme luomaan luotettavan tarjonnan, niin voimme saada luomukaurasta itsellemme todellisen leipäviljan. Aika yksinkertainen strategia?
Unohtamatta tietenkään kotimaista kulutusta. Suomessa luomun markkinaosuus kaurahiutaleessa on 6% - Tanskassa ja Sveitsissä noin 30%. Mahtuisi sitä luomukauraa siis Suomeenkin.
Luomukaura on Suomelle aito vahvuus. Luomu on tällä hetkellä Suomessakin monella tavalla myötätuulessa ja henki luomun suhteen on hyvä. Luomukaurasta tulisi rakentaa alan toimijoiden yhteistyönä suomalaisen luomun selkäranka.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Musta Pekka etsii lähiruokaa ja luomua
K-Supermarket Mustapekka sijaitsee Helsingissä Mäkitorpantiellä ja on ollut jo pitkään tunnettu mm luomua suosivasta linjastaan.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Vastuullista luomua
Osallistuin eilen Tekesin Sapuska ja Symbio ohjelmien yhteiseen seminaariin: "Vastuullisuus elintarvikealalla - sanoista tekoihin" yhtenä yritys-tapauksen esittäjänä. Seminaarin aineisto tulee myöhemmin Tekesin sivuille.
Oma osuuteni oli paremminkin luomun esille tuonti vastuulisuuden näkökulmasta enemmän kuin Organic Food Finlandin esittely - toki senkin tein. Huoleni oli, että muuten luomu sivuutetaan seminaarissa vaikka luomu nimenomaan on vastuullisuus-valinta elintarvikealalla.
Pääpuhujat edustivat maataloustutkimusta, kauppaa, markkinointia ja bioteknologiaa:
Kaikki puheenvuorot olivat mielenkiintoisia, eikä tässä tarkoitukseni olekaan antaa kokonaiskuvaa tilaisuudesta. Aineistot kannattaa hakea Tekesin sivuilta ja tutustua niihin. Näkökulmani on luomu, joka ilman minuakin olisi ollut hiukan esillä, mutta aika irrallisena. Muissa puheenvuoroissa luomu tuli esille vastuullisena valintana, mutta kukaan ei oikeastaan perustellut - tai kyseenalaistanut sitä. S-ryhmän puheenvuorossa luomu tuli esille vastuullisena valintana, johon kuluttajille annetaan mahdollisuus kun S-ryhmä sisällyttää luomutuotteita valikoimaansa. Yrityspuheenvuoroissa Pramia Oyn Minja Kivinen toi esille, että heillä on kehitetty myös luomutuotteita ja FP Food Parkin esittelyssä kävi ilmi, että KKK-Vihannes on Suomen johtavia luomukasvihuonetuottajia.
MTT:n Katajajuuren esitys painottui aika paljon hiilijalanjäljen mittaukseen elintarvikeketjussa. Eri puolella maailmaa ja Suomessakin on kehitetty erilaisia hiilijalanjälkeä kuvaavia merkkejä, joista uhkaa tulla uusi kuluttajia hämmentävä merkkiviidakko. Kuitenkin on selvää, että hiilijalanjäljen mittaus ja laskentatavat ovat keskeneräisiä eivätkä kansainväliset standardit ole valmiita. Merkit eivät siis ole keskenään vertailukelpoisia. Ehkä mielekkäimpiä ovat merkit, jotka kuvaavat yritys- ja tuotekohtaisesti hiilijalanjäljen pienenemistä. Yleisesti ottaen tällaisten merkkien kehittely on melko suurien yritysten heiniä, koska pk-yrityksillä ei niihin ole varaa eikä resusrsseja. Luomuvaihtoehdon hiilijalanjäljen mittaaminen olisi erityisen haastavaa, koska tarkasteluun pitäisi ottaa koko järjestelmä - ei vain kapeasti tietyn raaka-aineen tuotantoa. Toisaalta luomuun siirtyminen on pk-yritykselle hiilijalanjäljen laskentaharjoituksia helpompi tapa tehdä vastuullinen valinta, koska luomu on järjestelmätasolla ympäristö- ja vastuulisuusvalinta. Suomessa luomua ei kuitenkaan ole juurikaan näin käytetty yritysten markkinoinnissa.
Erilaisten merkkien kanssa astutaan helposti viherpesun alueelle. Mika Kuisman esityksestä tarttuikin mukaan mielenkiintoinen Sanat/Teot matriisi (aineistosta voi varmaan nähdä kenen kehittämä se alunperin on).
Matriisi kuvaa tilannetta, jossa yritys alkaa tehdä vastuuulisuustekoja ja viestiä niistä. Jos vain viestitään vastuullisuudesta, mutta ei tehdä mitään, on kysymys viherpesusta. Jos tehdään jotakin, mutta ei viestitä, ollaan "ujo viestijä" ja kukaan ei tiedä yrityksen vastuullisuudesta. Edelläkävijäyritykset sekä tekevät että viestivät. Näitä edelläkävijöitä on Suomessa vähän. Suomalaisten helmasynti on paremminkin "ujo viestintä" kuin viherpesu. Tämä tuli mieleen myös S-ryhmän esityksen aikana. Ihmettelin, kun minäkään S-ryhmän asiakasomistajana (joka tosin käy K-kaupassa enemmän, koska siellä on parempi luomuvalikoima) en tiedä, kuinka hienoja asioita ja periaatteita S-ryhmästä löytyy. Toisaalta sama vaivaa myös suomalaisia luomuyrityksiä - tekoja on, mutta viestinnän kautta ei oikein haluta ryhtyä alan edelläkävijöiksi.
Omassa esityksessäni toin esille, että luomutuotanto on määritelmällisesti vastuullista tuotantoa: tuotetaan terveellistä "puhdasta" ruokaa, tuotetaan ympäristöystävällisesti ja luontoa kunnioittaen ja tuotetaan eettisesti. Tämä on todettu myös luomun kansainväliusen järjestön IFOAM:n periaatteissa.
Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys on luomussa sisäänrakennettua. Toisaalta se ei missään nimessä tarkoita, etä luomu olisi valmis, vaan sen kehittämiseen tarvitaan vielä runsaasti tutkijoiden ja muiden toimijoiden panostusta. Keskeinen ongelma on alhainen satotaso, jota voidaan kuitenkin nostaa jos asian tutkimiseen ja kehittämiseen panostetaan.
Toisaalta luomu koskee ennenkaikkea alkutuotantoa. Valmistavalle yritykselle ei välttämättä ole riittävää, että hankitaan luomutodistus ja ajatellaan, että vastuullisuusasiat ovat nyt kunnossa. Eturivin luomuyritykset maailmalla kiinnitävät runsaasti huomiota myös oman toimintansa ympäristö- ja eettisiin vaikutuksiin ja viestivät niistä aktiivisesti. Toisaalta luomuyritys, joka ei kiinnitä huomiota esimerkiksi energiaratkaisuihinsa ja toimintansa eettiseen puoleen, ei pitkän päälle ole uskottava. Tällä saralla on Suomessa kyllä hyviäkin esimerkkejä - joskaan niistä ei juurikaan viestitä - mutta myös paljon työsarkaa ja kehitettävää.
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
Oma osuuteni oli paremminkin luomun esille tuonti vastuulisuuden näkökulmasta enemmän kuin Organic Food Finlandin esittely - toki senkin tein. Huoleni oli, että muuten luomu sivuutetaan seminaarissa vaikka luomu nimenomaan on vastuullisuus-valinta elintarvikealalla.
Pääpuhujat edustivat maataloustutkimusta, kauppaa, markkinointia ja bioteknologiaa:
- Juha-Matti Katajajuuri, MTT - Vastuullisuuden mittaaminen elintarvikeketjussa – esimerkkinä elintarvikkeiden jalanjäljet
- Lea Rankinen, S-ryhmä – Vastuullisuudella kaupan tuotevalikoimiin
- Mika Kuisma, Aalto yliopisto – Vastuullisuudella liiketaloudellista lisäarvoa
- Raija Lantto, VTT - Bioteknologia avuksi vastuullisuuteen
Kaikki puheenvuorot olivat mielenkiintoisia, eikä tässä tarkoitukseni olekaan antaa kokonaiskuvaa tilaisuudesta. Aineistot kannattaa hakea Tekesin sivuilta ja tutustua niihin. Näkökulmani on luomu, joka ilman minuakin olisi ollut hiukan esillä, mutta aika irrallisena. Muissa puheenvuoroissa luomu tuli esille vastuullisena valintana, mutta kukaan ei oikeastaan perustellut - tai kyseenalaistanut sitä. S-ryhmän puheenvuorossa luomu tuli esille vastuullisena valintana, johon kuluttajille annetaan mahdollisuus kun S-ryhmä sisällyttää luomutuotteita valikoimaansa. Yrityspuheenvuoroissa Pramia Oyn Minja Kivinen toi esille, että heillä on kehitetty myös luomutuotteita ja FP Food Parkin esittelyssä kävi ilmi, että KKK-Vihannes on Suomen johtavia luomukasvihuonetuottajia.
MTT:n Katajajuuren esitys painottui aika paljon hiilijalanjäljen mittaukseen elintarvikeketjussa. Eri puolella maailmaa ja Suomessakin on kehitetty erilaisia hiilijalanjälkeä kuvaavia merkkejä, joista uhkaa tulla uusi kuluttajia hämmentävä merkkiviidakko. Kuitenkin on selvää, että hiilijalanjäljen mittaus ja laskentatavat ovat keskeneräisiä eivätkä kansainväliset standardit ole valmiita. Merkit eivät siis ole keskenään vertailukelpoisia. Ehkä mielekkäimpiä ovat merkit, jotka kuvaavat yritys- ja tuotekohtaisesti hiilijalanjäljen pienenemistä. Yleisesti ottaen tällaisten merkkien kehittely on melko suurien yritysten heiniä, koska pk-yrityksillä ei niihin ole varaa eikä resusrsseja. Luomuvaihtoehdon hiilijalanjäljen mittaaminen olisi erityisen haastavaa, koska tarkasteluun pitäisi ottaa koko järjestelmä - ei vain kapeasti tietyn raaka-aineen tuotantoa. Toisaalta luomuun siirtyminen on pk-yritykselle hiilijalanjäljen laskentaharjoituksia helpompi tapa tehdä vastuullinen valinta, koska luomu on järjestelmätasolla ympäristö- ja vastuulisuusvalinta. Suomessa luomua ei kuitenkaan ole juurikaan näin käytetty yritysten markkinoinnissa.
Erilaisten merkkien kanssa astutaan helposti viherpesun alueelle. Mika Kuisman esityksestä tarttuikin mukaan mielenkiintoinen Sanat/Teot matriisi (aineistosta voi varmaan nähdä kenen kehittämä se alunperin on).
Omassa esityksessäni toin esille, että luomutuotanto on määritelmällisesti vastuullista tuotantoa: tuotetaan terveellistä "puhdasta" ruokaa, tuotetaan ympäristöystävällisesti ja luontoa kunnioittaen ja tuotetaan eettisesti. Tämä on todettu myös luomun kansainväliusen järjestön IFOAM:n periaatteissa.
Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys on luomussa sisäänrakennettua. Toisaalta se ei missään nimessä tarkoita, etä luomu olisi valmis, vaan sen kehittämiseen tarvitaan vielä runsaasti tutkijoiden ja muiden toimijoiden panostusta. Keskeinen ongelma on alhainen satotaso, jota voidaan kuitenkin nostaa jos asian tutkimiseen ja kehittämiseen panostetaan.
Toisaalta luomu koskee ennenkaikkea alkutuotantoa. Valmistavalle yritykselle ei välttämättä ole riittävää, että hankitaan luomutodistus ja ajatellaan, että vastuullisuusasiat ovat nyt kunnossa. Eturivin luomuyritykset maailmalla kiinnitävät runsaasti huomiota myös oman toimintansa ympäristö- ja eettisiin vaikutuksiin ja viestivät niistä aktiivisesti. Toisaalta luomuyritys, joka ei kiinnitä huomiota esimerkiksi energiaratkaisuihinsa ja toimintansa eettiseen puoleen, ei pitkän päälle ole uskottava. Tällä saralla on Suomessa kyllä hyviäkin esimerkkejä - joskaan niistä ei juurikaan viestitä - mutta myös paljon työsarkaa ja kehitettävää.
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Luomu ja terveysvaikutteisuus
Jo lähes 10 vuotta sitten kun tein Finprossa Maarit Aholan kanssa "Luomukansainvälistymisstrategiaa" yhtenä kantavana ajatuksenamme oli luomun ja terveysvaikutteisuuden yhdistäminen. Molemmat voisivat olla suomalaisia vahvuuksia, ja olisi luontevaa yhdistää ne samoihin tuotteisiin. Tätä on helppo perustella, mutta kaikkien ei sitä aina ole helppo ymmärtää.
Suomi on kaunis ja puhdas maa kaukana pohjoisessa. Luontaiset edellytykset eivät ole parhaat mahdolliset maataloudelle - tai ainakin niin on helppo uskoa. Suomi ei tule tehomaatalouden keinoin pärjäämään kilpailussa - eikä suomalainenkaan kuluttaja sitä kai halua - joten kannattaisi rakentaa niiden vahvuuksien varaan, joita meillä todellisuudessa ja mielikuvissa on. Luomu tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Nytkin moni sanoo, että Suomessahan kaikki ruoantuotanto on luomua. Entä jos väite tehtäisiin todeksi? Markkinoilla nimittäin "melkein" ei riitä. Nyt en puhu vain viennistä vaan myös kotimarkkinoiden puolustuksesta. Kotimaisen ruoan erinomainen maine rapautuu vähitellen. "Kotimainen ruoka on maailman parasta" -hokema voidaan tehdä todeksi luomulla.
Suomalainen elintarviketeollisuus on julkisilla ja omilla varoillaan jo vuosia kehittänyt ns funktionaalisia eli terveysvaikutteisia elintarvikkeita. Vaikka niistä ei ehkä ole tullut sellaista rahasampoa kuin jossakin vaiheessa on toivottu, on onnistumisiakin jo toki ollut. Suomi on terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinana johtavia maailmassa laskettuna ostoina kuluttajaa kohti. Harvaa poikkeusta lukuunottamatta nämä tuotteet eivät kuitenkaan ole olleet luomua.
Ravitsemustieteilijän ja elintarviketeknologin näkökulmasta terveysvaikutteinen elintarvike ja luomu eivät ehkä ole samaa sukua. Ensinmainittujen kehittäminen on tiukasti tiedepohjaista kun taas luomua voisi pitää jopa jonkinlaisena hömppänä - eikä luomun yhteydessä sanaa funktionaalinen kannata käyttää. Mutta yllättäen sekä luomutuotteiden että terveysvaikutteisten tuotteiden ensisijainen ostosyy on sama - nimittäin terveellisyys. Näkökulma terveellisyyteen ei ehkä ole sama, mutta joka tapauksessa kohderyhmäkin on suurelta osin sama. Ja terveys ja ruoan terveellisyys tulee kiinnostamaan enenevässä määrin maailman väestön varakkaampaa puoliskoa. Mutta hyvin usein sama tiedostavampi kuluttaja on kasvavissa määrin kiinnostunut myös elintarvikkeiden ympäristöystävällisyydestä ja eettisyydestä.
Terveellisyys, ekologisuus ja eettisyys kulkevat käsi kädessä, koska ajatteleva ihminen on kiinnostunut niistä kaikista. Siksi ei ole järkevää kehittää terveysvaikutteisia elintarvikkeita, joissa nämä muut trendit on jätetty huomiotta.
Oman näkökulmansa asiaan tuo se, että terveysväittämille on äärimmäisen vaikea saada virallista hyväksyntää. Luomu on jo pitkään ollut "köyhän miehen" terveysväittämä ja on nyt EFSA:n uusien sääntöjen vallitessa sitä vieläkin enemmän. Samalla se on "köyhän miehen" ympäristöväittämä. Molemmat asiat perustuvat luomun arvoihin ja peruslähtökohtiin, ei siihen että niitä olisi todettu kliinisillä tutkimuksilla tms.
Kehittämällä siis terveysvaikutteisia luomutuotteita vahvistetaan kuluttajalle annettavaa viestiä tuotteen kaikenkattavasta hyvyydestä. Tuotekehityksessä on entistä enemmän otettava huomioon kovien tieteellisten faktojen lisäksi kuluttajien mielikuvat. Kehitettävät tuotteet tulisi voida valmistaa myös luomuna, eli tulisi lähtökohtaisesti välttää sellaisia prosesseja, raaka-aineita ja lisäaineita, joita ei luomutuotteissa voida luomusääntöjen puitteissa käyttää. Tuotteiden tulisi myös sopeuttaa luomun mielikuviin, ns "whole food" tai "naturkost" ajatteluun.
Jo luomukansainvälistymisstrategiassa vuonna 2000 puhuimme luontaisesti terveellisistä luomutuotteista. Suomessa on paljon hienoja ja terveellisiä raaka-aineita, joiden pohjalta tuotteita voidaan kehittää. Esimerkiksi ruis ja kaura ja lukuisat luonnonmarjat. Ja meillä on maailmanluokan osaamista terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehittämisessä. Kyllä näillä eväillä pitäisi pystyä kehittämään menestytuotteita sekä koti- että vientimarkkinoille!
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
Suomi on kaunis ja puhdas maa kaukana pohjoisessa. Luontaiset edellytykset eivät ole parhaat mahdolliset maataloudelle - tai ainakin niin on helppo uskoa. Suomi ei tule tehomaatalouden keinoin pärjäämään kilpailussa - eikä suomalainenkaan kuluttaja sitä kai halua - joten kannattaisi rakentaa niiden vahvuuksien varaan, joita meillä todellisuudessa ja mielikuvissa on. Luomu tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Nytkin moni sanoo, että Suomessahan kaikki ruoantuotanto on luomua. Entä jos väite tehtäisiin todeksi? Markkinoilla nimittäin "melkein" ei riitä. Nyt en puhu vain viennistä vaan myös kotimarkkinoiden puolustuksesta. Kotimaisen ruoan erinomainen maine rapautuu vähitellen. "Kotimainen ruoka on maailman parasta" -hokema voidaan tehdä todeksi luomulla.
Suomalainen elintarviketeollisuus on julkisilla ja omilla varoillaan jo vuosia kehittänyt ns funktionaalisia eli terveysvaikutteisia elintarvikkeita. Vaikka niistä ei ehkä ole tullut sellaista rahasampoa kuin jossakin vaiheessa on toivottu, on onnistumisiakin jo toki ollut. Suomi on terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinana johtavia maailmassa laskettuna ostoina kuluttajaa kohti. Harvaa poikkeusta lukuunottamatta nämä tuotteet eivät kuitenkaan ole olleet luomua.
Ravitsemustieteilijän ja elintarviketeknologin näkökulmasta terveysvaikutteinen elintarvike ja luomu eivät ehkä ole samaa sukua. Ensinmainittujen kehittäminen on tiukasti tiedepohjaista kun taas luomua voisi pitää jopa jonkinlaisena hömppänä - eikä luomun yhteydessä sanaa funktionaalinen kannata käyttää. Mutta yllättäen sekä luomutuotteiden että terveysvaikutteisten tuotteiden ensisijainen ostosyy on sama - nimittäin terveellisyys. Näkökulma terveellisyyteen ei ehkä ole sama, mutta joka tapauksessa kohderyhmäkin on suurelta osin sama. Ja terveys ja ruoan terveellisyys tulee kiinnostamaan enenevässä määrin maailman väestön varakkaampaa puoliskoa. Mutta hyvin usein sama tiedostavampi kuluttaja on kasvavissa määrin kiinnostunut myös elintarvikkeiden ympäristöystävällisyydestä ja eettisyydestä.
Terveellisyys, ekologisuus ja eettisyys kulkevat käsi kädessä, koska ajatteleva ihminen on kiinnostunut niistä kaikista. Siksi ei ole järkevää kehittää terveysvaikutteisia elintarvikkeita, joissa nämä muut trendit on jätetty huomiotta.
Oman näkökulmansa asiaan tuo se, että terveysväittämille on äärimmäisen vaikea saada virallista hyväksyntää. Luomu on jo pitkään ollut "köyhän miehen" terveysväittämä ja on nyt EFSA:n uusien sääntöjen vallitessa sitä vieläkin enemmän. Samalla se on "köyhän miehen" ympäristöväittämä. Molemmat asiat perustuvat luomun arvoihin ja peruslähtökohtiin, ei siihen että niitä olisi todettu kliinisillä tutkimuksilla tms.
Jo luomukansainvälistymisstrategiassa vuonna 2000 puhuimme luontaisesti terveellisistä luomutuotteista. Suomessa on paljon hienoja ja terveellisiä raaka-aineita, joiden pohjalta tuotteita voidaan kehittää. Esimerkiksi ruis ja kaura ja lukuisat luonnonmarjat. Ja meillä on maailmanluokan osaamista terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehittämisessä. Kyllä näillä eväillä pitäisi pystyä kehittämään menestytuotteita sekä koti- että vientimarkkinoille!
Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)