Green New Deal, luomu ja vihreää yrittäjyyttä

Alkuperäinen "New Deal" oli Franklin D. Rooseveltin elvytysohjelma 1930-luvun laman nujertamiseksi, jossa yhdistyivät useat tavoitteet: 3 x R (Relief, Reform, Recovery). Samalla kun velkavetoisella elvytyksellä käynnistettiin USA:n taloutta, synnyttettiin USA:n sosiaaliturvajärjestelmät laman kurittamien ihmisten elämän helpottamiseksi. Isobritannialaisen vaikuttajajoukon kehittämä "Green New Deal" lähtee siitä, että taas tulisi laman nujertamisen ohella ratkaista myös toinen polttava ongelma, eli ympäristö ja ilmastokriisi. Tarkemmin määriteltynä "The Green New Deal group" haluaa ratkaista samalla luottokriisin, ilmastokriisin ja korkeasta öljyn hinnasta ("Peak Oil" - öljyn loppuminen) johtuvan öljykriisin. Vaikka tilanne on jossakin määrin muuttunut heinäkuusta 2008, jolloin "Green New Deal -raportti" julkaistiin, on perustilanne edelleen sama. Meillä on maailmanlaajuinen talouslama, voimakkaat elvytystoimet käynnissä ja ilmastokriisi. Elvytystoimet tulisi suunnata ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisemiseen. Keinoina ehdotetaan finanssijärjestelmän kontrollia, muutoksia verotukseen ja energiaohjelmaa, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttöä dramaattisesti vähennetään ja samalla luodaan työllisyyttä.

Vihreän Sivistyliiton julkaisema Green New Deal -kirja on Marja Jallinojan toimittama artikkelikokoelma, joka on saanut inspiraationsa GND:sta. Siinä ei niinkään puututa finanssikriisistä eikä verotuksesta, jotka alkuperäisessä GND raportissa ovat keskeisesti mukana, vaan esitetään esimerkkejä ja ajatuksia toimenpiteistä, mitä Suomessa tulisi ympäristö- ja ympäristäteknologia-alalla tehdä Green New Dealin toteuttamiseksi. Osittain esitellään jopa vihreitä liikeideoita, joilla Suomi Oy voisi pärjätä muuttuvassa maailmassa.

Kirja antaakin paljon ainesta vihreään yrittäjyyteen, varsinkin jos muistetaan ehdotettujen toimenpiteiden kohdalla kysyä, kuka toteuttaa. Esimerkkeinä:
”Energiafiksun, ilmastoystävällisen elämäntavan mahdollistavat palvelut.” (kuka toteuttaa?)
”Vähäpäästöisen laatuteräksen valmistusprosessit, tuulivoimaloiden komponentit, bioenergiajärjestelmät ja kaupunkisuunnitteluun liittyvä osaaminen menevät varmasti tulevaisuudessakin kaupaksi maailmalla.” (kuka vie?)
”Ilmastonmuutoksen ja resurssikriisin pururatoja ovat uudet kuluttajatuotteet ja sosiaaliset innovaatiot, palvelut, joiden avulla käyttäytymisemme muuttuu vähemmän resursseja tuhlailevaksi ja energiaviisaaksi.” (kuka toteuttaa?)

Kuten Demos Helsinki kirjassa toteaa, tämä merkitsee pieniä palvelufirmoja isojen teollisuusyritysten sijaan. Myös Finpron edustajat viittaavat kirjassa yrittäjyyteen useassa kohdassa kirjoitustaan ja viittaavat esimerkiksi globaaleihn asiantuntijapalveluihin ja LOHAS liiketoimintakonsepteihin (lifestyle of health and sustainability). Suomen kotimarkkinan pienuus merkitsee, että suomalaisen liiketoiminnan on oltava kansainvälistä: suomalaista ylivertaista osaamista on tarjottava maailmalle, mutta se merkitsee, että tarvitaan myös kotimaista kysyntää osaamisen kehitysalustaksi. Se vaatii ohjaavaa lainsäädäntöä. Suurin osa tarvittavista yrityksistä ei ole vielä olemassa. Miten kannustetaan yrittäjyteen? Marja Jallinoja toteaa omassa osuudessaan, ettei suomalainen (energia)politiikka millään lailla tue tällaisen yrittäjyyden syntymistä. Mari Ratinen puolestaan toteaa moneen kertaan hoetun ongelman: suomalainen innovaatiojärjestelmä on huono hyödyntämään ja kaupallistamaan tehtyjä innovaatioita.

Yhteiskunnan tulisi lainsäädännöllä ja tuilla ohjata kulutusta ja kysyntää vihreisiin palveluihin ja hyödykkeisiin. Pk-yritykset ovat ne solut, jotka pystyvät tuottamaan palvelut ja hyödykkeet ja tuottamaan niillä lisäarvoa myös tarjoamalla niitä kansainvälisille markkinoille. Asiantuntijayrittäjyys on tässä kehityksessä keskeisellä sijalla.

Lainsäädäntöä ja tukia suunniteltaessa on keskeistä analysoida minkälaisia rakenteita niillä tuetaan. Suomalaisen innovaatiojärjestelmän yksi ongelma on, ettei innovaatioiden kaupallistamiselle löydy tekijöitä - siis yrittäjiä. Tuki ei saisi ohjautua voittopuolisesti niille, jotka ovat halukkaita kehittämään innovaatioita "pitkän ja kapean leivän" ääressä, vaan niille, jotka ovat valmiita ottamaan myös yrittäjäriskiä ja kaupallistamaan innovaatiot. Ennenkaikkea tuen jakoperusteena ei saisi olla kyky ja resurssit tehdä hakemuksia vaan kyky kehittää innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa. Tietenkin tähän liittyvät myös kysymykset riski- ja pääomarahoituksesta.

Yksi malli asiantuntijayrittäjyyden tukemiseen olisivat palvelusetelit. Sen sijaan, että ylläpidetään valtionapuisia neuvontaorganisaatioita, joiden hallinto vaatii yhtä paljon resursseja kuin niiden operatiivinen toiminta, jaetaan neuvoja tarvitseville palveluseteleitä, joilla konsultointia ja koulutusta voi ostaa yksityisiltä yrittäjiltä. Malli toimisi niin energianeuvonnassa kuin vienninedistämisessä tai vaikkapa maatalousneuvonnassa.

Miten sitten yrittämisen kynnystä madallettaisiin ja yrittäjyden houkuttelevuutta esimerkiksi korkeammin koulutettujen piirissä lisättäisiin? Yrittäjyys alkaa tyypillisesti yksinyrittämisestä, mutta sen vaikuttavuuden ja työllistävyyden kannalta olisi toivottavaa, ettei se jää yksinyrittäjyydeksi.

Luomukin mainitaan suomalaisessa Green New Deal kirjassa muutaman kerran, joskaan sitä ei siellä sen kummemmin analysoida. Itse olen aikoinani lähtenyt luomuyrittäjäksi nimenomaan siitä näkökulmasta, mitä GND:ssä kehitellään. Minulle luomu on aina ollut osa maailman ympäristöongelmien ja maatalouden eettisten ongelmien ratkaisua ja luomuyrittäjyys luomun edistämistä yrittäjyyden keinoin. Siten olen ollut "Green New Deal -yrittäjä" jo vuodesta 1988, jolloin siirryin luomuviljelyneuvonnasta luomuleipomoyrittäjäksi.