maanantai 8. maaliskuuta 2010

Suomalainen luomuvienti sai vauhtia BioFach-messuilta

LEHDISTÖTIEDOTE
Pvm 5.3.2010


Nürnbergissä Saksassa 17.–20.2.2010 järjestetyt BioFach-messut onnistuivat suomalaisten näytteilleasettajien näkökulmasta mainiosti. Luotujen kontaktien määrä kasvoi viime vuodesta noin 20 % yli 200 kontaktiin. Pohjoismainen yhteispaviljonki ja luomukeittiö saivat messuilla paljon huomiota.



"Olimme mukana ensimmäistä kertaa ja suuri tuotteisiimme kohdistunut mielenkiinto oli positiivinen yllätys. Käteen jäi paljon sekä ulkomaisia että myös suomalaisia kontakteja, joita nyt työstämme konkreettisiksi kaupoiksi", kertoo toimitusjohtaja Markku Vitikainen luonnonmukaisia tattarituotteita valmistavasta Keskisen Myllystä.

"Suomalaisen luomualan verkostoituminen ja osallistuminen yhtenä rintamana tällaiseen maailmanluokan tapahtumaan on ainoa oikea tapa tuoda Suomen luomua maailmalle. Tällä tavoin saamme näyttävyyttä ja painoarvoa. Yhteisesti organisoitu osallistuminen on myös käytännössä helpompaa kuin omin voimin toimiminen", Vitikainen painottaa.



Keskisen Mylly on osa suomalaisten luomutuottajien vientirengasta, Organic Food Finlandia, jonka yhdeksän yritystä vievät luomutuotteita yhteensä lähes 4 miljoonalla eurolla vuodessa pääosin Pohjoismaihin, muualle Länsi-Eurooppaan ja Kaukoitään.

BioFach-messuilla suomalaiset yritykset esiintyivät näyttävästi ainutlaatuisella Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhteisosastolla. Organic Food Finlandin vientijohtajan Erkki Pöytäniemen mukaan pohjoismainen yhteistyö koettiin erittäin positiivisena ja sitä halutaan jatkaa. Yhteistyö antaa näkyvyyttä niin Pohjoismaiden ulkopuolella kuin Pohjoismaissa, jotka ovat merkittävä markkina-alue suomalaisille. Samalla BioFach on erinomainen foorumi olemassa olevien asiakkaiden tapaamiseen.

Luomumarkkinoilla on tilaa suomalaisille

Yhteispohjoismaisen luomupaviljongin luomukeittiötä ja -ravintolaa isännöi Suomesta Ny Nordisk Mat -ruokalähettiläs ja keittiömestari Kim Palhus, joka toteutti keittiössään suomalaista sesonginmukaisuutta, tuoreutta ja yksinkertaisuutta. Raaka-aineina käytettiin osaston näytteilleasettajien luomutuotteita.



"BioFachissa tehtiin suomalaisen luomualan tulevaisuutta. Siellä huomattiin jälleen, että tarve tietää, miten ruoka on tuotettu, korostuu kaiken aikaa. Kansainväliset luomumarkkinat vain kasvavat, ja suomalaiselle hyvän imagon omaavalle luomulle on kysyntää, kunhan meillä olisi rohkeutta viedä. Pienimuotoisenakin luomuvienti avaa suuria mahdollisuuksia suomalaisille elintarvikeyrittäjille. Luomu on Keski-Euroopassa vakavasti otettava vaihtoehto, joten suomalaisten kannattaa näkyä messuilla jatkossakin", sanoo suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman pääsihteeri Marja Innanen maa- ja metsätalousministeriöstä. Maa- ja metsätalousministeriö tuki Suomen osuutta pohjoismaisesta yhteiskeittiöstä.

"Luomutuotteiden vienti on todellinen mahdollisuus Suomelle. Suomen ja suomalaisten yritysten osallistuminen BioFach -messuille on konkreettista työtä luomuviennin edistämiseksi", sanoo maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.



Anttila korostaa, että luomuviennin lisääntyminen edellyttää kuitenkin kotimarkkinoiden kehittymistä. Se mahdollistaa tuotannon lisääntymisen ja jalostusarvon noston.

"Meidän pitäisi ehdottomasti nostaa luomutuotteidemme jalostusarvoa. Tämä lisäisi työpaikkoja maaseudulla ja elintarviketeollisuudessa. Ensin on kuitenkin saatava luomualan toimijat yhteisen asian taakse, sitten kotimarkkinat kuntoon ja vienti vetämään.

Kontaktipinta koko maailmaan

BioFach-messut ovat maailman merkittävin ammattilaisille suunnattu luomu- ja hyvinvointialan messutapahtuma. Messut järjestettiin nyt 21. kerran. Tapahtumaan osallistui 2 557 kansainvälistä näytteilleasettajaa ja 43 500 vierailijaa 121 maasta.

"BioFach palvelee maailmanlaajuisia luomualan markkinoita. Kyse ei ole vain saksalaisesta messusta vaan BioFachissa luodaan kansainvälisiä kontakteja ympäri maailman. Nyt kun yhteinen pohjoismainen konsepti on saatu hyvin juurrutettua, se antaa eriomaisen näkyvyyden kaikille mukana oleville suomalaisille luomutuottajille", sanoo pohjoismaista yhteisosastoa ja Suomen BioFach-osallistumista koordinoiva messujen Suomen edustaja Arto Varanki Spokesman Events Oy:stä.

Seuraavat BioFach-messut järjestetään Nürnbergissä Saksassa 16.–19.2.2011.

Lisätietoja:
Erkki Pöytäniemi, Organic Food Finland, +358 50 550 5225, erkki@organic-finland.com
Arto Varanki, Spokesman Events Oy, +358 40 544 5598, arto.varanki@spokesman.fi

Ei kommentteja: