perjantai 25. maaliskuuta 2011

Pro Luomu

Tällä viikolla on ollut kotimaisella luomurintamalla vilkasta. Tiistaina perustettiin pitkän punneruksen tuloksena luomualaa kehittämään Pro Luomu ry ja vieläpä varsin vaikuttavalla kokoonpanolla. Keskiviikkoisilla luomupäivillä oli Hanasaaren auditorio täynnä ja itsekin istuin osan aikaa rappusilla. Luomualalla on nyt eteenpäinmenemisen meininki, joka toivon mukaan tulee näkymään lähivuosina alan rajuna kehittymisenä ja kasvuna myös Suomessa. Uutisena mainittakoon sekin, että Marja Nuoran syksyn ja talven puurtamisen tuloksena julkaisimme - ministeriön tuella - neljä eri esitettä ja kaksi raporttia sekä Sampsa Heinosen laatiman Toimialaraportin, jotka ovat nyt ladattavissa sivuiltamme ilmaiseksi. Esitteitä voi lisäksi ostaa meiltä omakustannushintaan kaupoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa jaettavaksi. Otimme siis hiukan varaslähtöä ja teimme sitä työtä, joka varmaankin jatkossa tapahtuu Pro Luomun puitteissa.

Pro Luomu ry:n perustava kokous alkamassa.  


Pro Luomun syntyminen on monien asioiden ja kehityskulkujen ja monien ihmisten puurtamisen tulos. Tänä talvena työjuhtana on ollut varsinkin Marja-Riitta Kottila, joka toimi Luomustrategiatyöryhmän nimittämän "Luomualan organisoitumistyöryhmän" puheenjohtajana. Prosessin yhtenä lähtöpisteenä voidaan pitää myös BioFach messuja helmikuussa 2009. Olimme saaneet Sirkka-Liisa Anttilan houkuteltua paikalle - ensimmäisenä suomalaisena maatalousministerinä, joka on koskaan käynyt BioFachissa - ja kävimme siellä hänen kanssaan keskustelun, jonka pääviestinä oli, että suomalaisen luomualan olisi syytä organisoitua, jotta ministeriöllä olisi alalla keskustelukumppani ja joku jonka kehittämistoimia voisi tukea. Otimme kopin ja lähdimme kehittämään asiaa Sampsa Heinosen keksimällä Luomutalli työnimellä. Runsas kaksi vuotta myöhemmin Pro Luomu ry on nyt perustettu. Nyt odotetaan tietysti, että Ministeri ja ministeriö omalta osaltaan ottavat kopin ja lähtevät mukaan luomualan voimakkaaseen kehittämiseen ja mm Jorma Ollilan johtaman maabrändityöryhmän 50% luomutavoitteen toteuttamiseen. Elintarvikeketju on nyt järjestäytynyt Pro Luomun taakse, eikä vain nimellisesti, vaan merkittävällä omalla panostuksella. On aika unohtaa epäilykset ja ryhtyä toimeen kaikilla rintamilla!

Pro Luomu ry:n puheenjohtajaksi valittu SOK:n Ilkka Alarotu kertoi
Luomupäivillä näkemuksistään luomumarkkinoiden kehittymisestä. 

Pro Luomu ry:n perustajajäsenet ovat MTK, SLC, Luomuliitto, Siipikarjaliitto, Biodynaaminen yhdistys, SOK, Ruokakesko, PTY, Pajuniemi, Krunex, Ikaalisten Luomu, Ristorante Gastone, Kurmakka - Organic Food, Helsingin Yliopiston Ruralia instituutti. Nyt vaan kaikki muutkin kynnelle kykenevät liittymään jäseneksi!

Poliittisella puolella luomulla on kaikkien puolueiden tuki ja suitsutus, jonka odotetaan realisoituvan siten, että seuraavaan halitusohjelmaan saadaan Pro Luomu ohjelma, jonka puitteissa saadaan merkittävä panostus luomun kehittämiseksi koko suomalaisessa elintarvikeiden arvoketjussa. Nyt on valjastettava käyttöön parhaat kotimaiset voimat ja resurssit ja otettava oppia niistä luomun kehittämisohjelmista, joita meitä edellä olevissa maissa on jo toteutettu. Isokaan raha ei auta jos tehdään vääriä asioita. Uskon, että suomalainen kuluttaja on valmis luomun suureen tulemiseen, tavanomainen elintarvikealakin alkaa lämmetä asialle ja on järjestäytynyt Pro Luomun taakse - nyt on enää toimeenpanon aika. Onnea suomalaiselle luomulle!

Vuoden Luomutuotekilpailun voittivat KKK-Vihanneksen luomukurkku
ja Nokian Panimon luomuolut. Makulakun luomulakritsa sai kunnia-
maininnan. 

Ei kommentteja: