Lisää maabrändipohdintaa

Luomun nykytila

Tässä yhteydessä keskeisiä nykytilan mittareita ovat: 

• Suomen peltopinta-alasta 7,2% eli 164.000 ha on luomussa. Lisäksi Suomessa on merkittävä määrä luomusertifioituja keräilyalueita. 
• Luomun markkinaosuuden Suomen elintarvikemarkkinoista arvioidaan olevan 1%, vähittäishinnoin 74 M€. 
• Suomen luomuviennin arvon arvioidaan olevan 14 M€, mikä vastaa noin 1% Suomen elintarvikeviennistä. 
• Tuonnin tarkka arvo ei ole tiedossa, mutta on varmasti merkittävästi vientiä suurempi. 

Luomun osuus peltopinta-alasta on eurooppalaista keskikastia, markkinoiden kehittyneisyyden osalta olemme Länsi-Euroopan hännänhuippua ja viennin osuus Suomen luomutuotannosta on merkittävä, mutta Suomen elintarvikeviennistä pieni.  

Luomu maailmalla

Luomun maailmanmarkkinat ovat lähes 40 miljardia euroa (2008) ja ne ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla. Markkinoista valtaosa on Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa (yht 97%), mutta luomumarkkina kasvaa nopeasti kaikkialla muuallakin, jossa on vaurastuva keskiluokka, mm Venäjällä ja Kaukoidässä. Luomun kysynnän kasvu liittyy globaaliin megatrendiin, jota tiivistetysti voi kutsua Lohas-kuluttajan (Lifestyle of Health and Sustainability) esiinmarssiksi kaikkialla maailmassa. Terveyteen, ruokaturvallisuuteen, ympäristöongelmiin ja liiketoiminnan ja kaupan eettisyyteen liittyvien kysymysten yhä kärjistyessä Lohas-kuluttaminen tulee edelleen kasvamaan. Toisaalta globaali ruokajärjestelmä äärimmäisine tehokkuustavoitteineen etääntyy yhä enemmän Lohas-kuluttajan odotuksista. Luomusertifioitu pinta-ala koko maailmassa oli 2008 35 miljoonaa hehtaaria, jossa oli kasvua 3 miljoonaa hehtaaria verrattuna vuoteen 2007. 

Tehtävä Suomelle Maabrändiraportti

Luomu nostetaan Maabrändiraportissa keskeisesti esiin osana ympäristöteemaa. Tavoitteeksi asetetaan, että Suomen maataloudesta on puolet luomua vuonna 2030. Perustelut tälle tavoitteelle liittyvät toisaalta kestävän kehityksen ja puhtaan veden teemaan ja elintarvikeketjun kriisiherkkyyteen ja toisaalta kuluttajilta tulevaan kysyntään. Ostopanosten hintojen nousu voi jopa pakottaa luomuun tai luomun kaltaiseen tuotantoon. Mielikuvatasolla luomu istuu loistavasti mielikuvaan suomalaisesta puhtaasta luonnosta - tehotuotanto on luontomielikuvan kanssa ristiriidassa. Raportissa todetaan, että ”Luomutuotannon lisäämisessä kyse on ennen kaikkea suomalaisen maatalouden uuden strategisen suunnan löytämisestä”.  Tavoitteena puolet tuotannosta on niin mittava, että näin täytyykin olla. 

Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta

Luin vertailun vuoksi myös Valtioneuvoston selonteon ruokapolitiikasta. Selonteossa otetaan myönteinen kanta luomun kehittämiseen, mutta ei nosteta luomua strategiseksi tavoitteeksi tai keinoksi saavuttaa strategisia tavoitteita. Toisaalta selonteossa ovat keskeisesti esillä vastuullisuus, kestävyys, turvallisuus, terveellisyys, läpinäkyvyys jne. Erikseen huomautetaan, että Suomi on edelleen muuntogeenisistä lajikkeista vapaa alue - tekemättä siitä kuitenkaan varsinaisesti mitään johtopäätöstä.  

Selonteossa esitettävässä tulevaisuuden visiossa vuodelle 2030 todetaan mm: ”Vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät maukasta, terveellistä, kestävästi tuotettua ja turvallista ruokaa. Kuluttajilla on kyky tehdä tietoisia valintoja.”  Visiossa siis oletetaan suomalaisen kuluttajan olevan Lohas-kuluttaja. 

Valtioneuvoston selonteossa ei siis ehdoteta tehotuotantoa eikä gmo-lajikkeita Suomen maatalouden ratkaisuksi. Suomalaisessa ruokapolitiikasta tavoitellaan kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen perustuvaa suomalaista elintarvikeketjua. Ongelmana on, ettei tälle tavoiteelle ole selkeitä ja yleisesti hyväksyttyjä kriteerejä. Toteamalla suoraan, että Suomi tavoittelee koko Suomen siirtämistä luomuun, kaikille olisi selvää, että Suomessa tavoitellaan kestävää kehitystä, vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä ja eettistä toimintaa tosissaan. Ilman selkeätä sitoutumista kaikkien tuntemiin ja tunnustamiin kriteereihin selonteko jää itsestään selvien korulauseiden tasolle. Usein kuulee sanottavan, että suomalainen maatalous on muutenkin ”melkein luomua”. Tämä tulisi ottaa positiivisena haasteena ja viedä asia loppun asti - siis luomuun. Muuten ennen pitkää menetetään kotimaistenkin Lohas-kuluttajien luottamus. 

Luomu ei ole missään nimessä myöskään ristiriidassa selonteon innovaatiotoimintaan liittyvien tavoitteiden kanssa. Maabrändityöryhmän raportissa todetaan aivan oikein, että luomu ”ei tarkoita teknologisen kehityksen hylkäämistä, pikemminkin päinvastoin.” Mutta se merkitsee teollisen logiikan mukaisten oikoteiden hylkäämistä ja ekologisten prosessien hyödyntämistä. 

Suomen maataloudesta on puolet luomua vuonna 2030

Tavoite on erittäin kunnianhimoinen, mutta ei mahdoton. Maabrändityöryhmän ”Consider it solved” filosofialla ja koko elintarvikeketjun yhteistyöllä se on tehtävissä. Toisaalta, onko Suomella varaakaan olla luomun suhteen Euroopan perässähiihtäjä? 

Maabrändityöryhmän ”Tehtävä Helsingin Yliopistolla ja MTT:lle: Luomuinstituutin perustaminen” on keskeinen osa onnistumista. Luomu ei ole valmis vaan vaatii suomalaisen maatalouden tutkimus- ja kehittämispanostuksen sirtämisen luomun kehittämiseen satotasojen nostamiseksi. Maatalouden tukipolitiikalla voidaan melko helposti ohjata alkutuotantoa luomuun. Itsestään slevää on, että geenimanipuloidut lajikkeet on pidettävä poissa Suomesta. Kuitenkin on keskeistä huomata, että tukea on ohjattava tasapainoisesti koko elintarvikeketjuun ja luomun menekinedistämiseen, jotta Suomi olisi myös luomun kulutuksen suhteen Euroopan ja maailman huippua. Tavoitteenamme ei voine olla luomubulkin vienti.  

”Suomi Luomuun” tavoite edellyttää siis elintarviketeollisuuden ja päivittäistavarakaupan ja koko elintarvikesektorin aktiivista sitoutumista tavoitteeseen. 2030 valtaosan suomalaisista luomuelintarvikkeista käyttävät suomalaiset itse. Mutta Suomi Luomuun visio antaa myös valtavat mahdollisuudet kehittää suomalaisten elintarvikkeiden vientiä ja vientimahdollisuudet tukevat oleellisella tavalla vision toteutumista.

Luomuviennin mahdollisuudet

Vaikka luomumarkkinat ovat jo markkina-arvoltaan varsin suuret ja nopeasti kasvavat, ei voi sanoa että luomutuotteiden vienti olisi helppoa. Luomumarkkinoilla on muitakin ja siksi suomalaisten on löydettävä omat vahvuusalueensa. 

Merkittävimmät suomalaiset luomuvientituotteet syntyvät nyt viljaketjussa: hiutalekaura, kaurahiutale, vehnäjauho ja leipä. 

Toinen painopistealue on marjaklusteri - lähinnä luonnonmarjat, ja niistä tehdyt jalosteet. Kokonaisuudessaan mustikan ja puolukan vienti on arvoltaan noin 15 M€, muuta siitä luomua vain muutamia prosentteja. Luomusertifioitujen luonnonmarjojen lupaus on vielä lunastamatta.

Pitemmällä tähtäimelle luomukotieläintuotteet ottavat johtoaseman suomalaisessa luomuviennissä, kuten tavanomaisessakin viennissä nykyään. Esimerkiksi meitä luomussa paljon edellä olevan Tanskan luomuviennin arvo vuonna 2009 oli lähes 100 M€ (98,4M€) ja siitä 50% oli meijerituotteita ja 15% lihatuotteita. Siis yhteensä 2/3 kotieläintuotteita. 

Tällä hetkellä erityisesti luomukotieläintuotanto on Suomessa alikehittynyttä, vaikka ennenkaikkea nautakarjatilojen siirtäminen luomuun hyödyntäisi parhaiten ja kannattavasti sekä Suomen että luomun luontaiset vahvuudet ja on yleensä tilatasolla kannattavaa. 

Kotieläintuotannon alikehittyneisyyden takia suomalaisen luomun vahvuudeksi on muodostunut viljasektori. Luomukaura on ainoa merkittävä viljelykasvi, jonka tuotannossa Suomi on maailman kärkeä ja jonka tuotannossa Suomella on suhteellinen etu ja jo nyt tunnettuutta. Luomukauran tuotantoa tulisi nykyisestä merkittävästi lisätä osana luomumarkkinoiden ja -viennin kehittämisstrategiaa. 

Perustelen tämän seuraavasti: 

Luomun markkinaehtoisen kehittämisen merkittävä jarru on tuotannon hidas reagoiminen markkinasignaaleihin ja erityisesti kasvavaan kysyntään. Tämä on siirtymävaihevaatimuksen takia sisäänrakennettu ongelma luomussa. Teollisuuden ja kaupan suunnittelusykli on huomattavasti nopeampi. Siksi luomua on kehitettävä osittain tukivetoisesti tuotanto edellä. Luomukaura tarjoaa tähän mahdollisuuden, koska sitä voidaan viedä kannattavasti bulkkina ja myllyteollisuuden tuotteina ulkomaille. Muuta tuotantoa voidaan kehittää kysyntälähtöisesti siten, että teollisuudella on varmuus siitä, että luomupinta-alaa on tarjolla tarvittavien raaka-aineiden tuottamiseen. Luomukaura muodostaa siis puskurin, joka voidaan joko viedä tai siirtää ko peltoja kysynnän mukaisesti muuhun tuotantoon. 

Koska Maabrändiraportin tavoitetaso on varsin radikaali on kaikkien elintarvikesektorin toimijoiden sitouduttava tavoitteeseen ja toimittava omalta osaltaan sen toteuttamiseksi. Pyrin seuraavassa tiivistämään näkemykseni erityisen tarpeellisista toimenpiteistä, joihin on lyhyellä tähtäimellä tartuttava: 

1. maataloustukien on selkeästi ohjattava tuottajia siirtymään luomuun, jotta raaka-ainepohjaa liiketoiminnan kehittämiselle syntyy. 
2. maataloustutkimuksen, -koulutuksen ja -neuvonnan on sirrettävä painopisteensä luomun kehittämiseen. 
3. Suomen on sanouduttava irti geenimanipuloitujen lajikkeiden viljelystä ja panostettava perinteisten jalostusmenetelmien kehittämiseen. 
4. Luomusektorin on organisoiduttava siten, että luomun kehittämisellä on selkeä koti (tähän en ota tarkempaa kantaa, koska asiaa on parhaillaan pohtimassa työryhmä, jossa itsekin olen jäsen). Yhteistyössä on oltava mukana keskeiset elintarvikeketjun toimijat. 
5. Luomualan ketjuyhteistyötä, kehityshankkeita ja menekinedistämistä kotimaassa ja vienninedistämistä on tuettava selkeästi suuremmalla panostuksella kuin tähän asti.  
6. Suomalaisen luomuvalvontajärjestelmän on pystyttävä jatkossa tuottamaan myös keskeiset ulkomailla vaadittavat luomusertifikaatit. Tähän viranomaisvalvontajärjestelmämme ei ole tähän mennessä pystynyt. 

Mikään yksittäisen asia ei ole tässä avain, vaan tukitoimien on kohdistuttava tasapainoisesti koko arvoketjuun, jotta tuotantoa saadaan syntymään ja siirtymään teollisuuden ja kaupan kautta luomusta yhä kiinnostuneemmalle kuluttajalle kotimaassa ja vientiin. Luomustrategia ei voi nojautua pelkästään vientiin, koska vienti tarvitsee vahvan ja innovatiivisen kotimarkkinan. Näin toimiminen on ehkä selkein syy Tanskan menestymiselle luomun kehittämisessä ja siitä on syytä ottaa oppia. 

Luomuviennin kehittämisessä meiltä puuttuu yleinen vienninedistämistoiminta, joka tulisi olla yksi osa uuden luomuorganisaation tehtäväkenttää. Suuret yritykset pystyvät kyllä hoitamaan vientinsä itse, kun perusasiat alalla ovat kunnossa, perustiedot luomumarkkinoista ovat saatavilla ja toimijat tekevät yhteistyötä. Vientirenkaat ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi edistää pienempien yritysten vientiä. Viennin esteitä tällä hetkellä ovat ennen kaikkea raaka-ainepula niillä alueilla, joilla vienti on jo saatu vetämään (viljasektori, erityisesti kaura) ja hyvien vientituotteiden ja toimijoiden puute suomalaisen elintarvikeketjun muilla tyypillisillä vahvuusalueilla, ennenkaikkea kotieläintuotteissa. Kotieläintuotteiden vienti ei voi käynnistyä ennen huomattavaa tuotantomäärien kasvua nykyisestä ja alan keskeisten suurten elintarvikeyritysten aktivoitumista asiassa, josta onkin jo positiivisia merkkejä olemassa.  








Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.