Luomu ja lähiruoka mielletään useimmiten toistensa sukuisiksi asioiksi. Luomun tulisi tulla läheltä, jos ei omalta kylältä niin ainakin omasta maasta. Kumma kyllä todellisuus on hyvin toisenlainen. Kaupoissa olevista luomutuotteista merkittävä osa on tuontitavaroita ja suomalaisesta luomusta merkittävä osa viedään. Tuonnin osalta tämä ei ole totta vain meillä vaan kaikkialla. Kehittyneemmillä luomumarkkinoilla tämä ei näy niin selvästi, koska tuonti on suurelta osin raaka-aineita ja kaupan hyllyllä tarjottavat luomutuotteet ovat pääasiassa paikallisten valmistajien valmistamia. Kehittymättömillä markkinoilla paikalliset valmistajat eivät valmista riittävää tuotevalikoimaa ja kaupan hyllyllä näkyy runsaasti ”vieraita” tuotemerkkejä. Luomun kysyntä ja tarjonta ovat osittain maantieteellsesti eri paikoissa ja toisaalta paikallisen markkinan volyymit eivät riitä paikallisen valmistavan teollisuuden kehittymiseksi. Kun puhun kehittyneistä ja kehittymättömistä markkinoista niin Suomi kallistuu voimakkaasti jälkimmäisen puolelle - voidaan jopa puhua Länsi-Euroopan peränpitäjästä, josta keskinen Itä-Eurooppakin kohta ajaa ohi. Voidaan esimerkiksi kysyä, miksi Helsingissä ei ole luomusupermarkettia? Siis sellaista n 500 m2 luomuvalintataloa, jossa olisi 5000-10000 luomunimikettä tarjolla. Riittävä kysyntäpohja saattaisi olla olemassa - Saksassa vastavan kokoisessa kaupungissa olisi varmasti useita luomusupermarketteja - mutta koska tuotevalikoimasta 90% pitäisi tuoda, ei kaupalle saataisi riittävää luomu-uskottavuutta suomalaisen kuluttajan silmissä. Luomutuotevalikoiman täydentäminen tuonnilla on keskeinen osa luomumarkkinoiden kehittämistä, mutta kotimaisia tuotteita tarvitaan lisää, jottei tasapaino järky.
Mikä sitten on tuonnin osuus Suomen luomumarkkinasta? Arkinen havainto kaupan hyllystä on, että ainakin uudet luomutuotteet tuntuvat olevan enimmäkseen ulkomaista alkuperää. Tuonnin osuutta ei pysty yhteismarkkinoiden aikaan laskemaan tarkasti, mutta Suomen luomumarkkinan arvioidaan oleen vuonna 2008 74 miljoonaa euroa vähittäishinnoin laskettuna. Koska ostoiltaan suurimmat tuoteryhmät (kotieläintuotteet, viljatuotteet ja esim. tomaatit) ovat lähes kokonaan kotimaista alkuperää, saadaan karkeaksi arvioksi yllättävänkin korkea kotimaisuusaste, noin 70 %. Tuonnin osuudeksi jäisi siten noin 22 miljonaa euroa, mikä tuntuu toisaalta epäilyttävän pieneltä sillä jo pelkästään reilun kaupan tuotteita myytiin Suomessa vuonna 2008 54 miljoonalla eurolla ja niistä merkittävä osa on luomua.
Asiaa voidaan tarkastella myös toisin päin: Suomeen siis tuodaan luomutuotteita, mutta tiedämme, että niitä myös viedään. Vienti pystytään arvioimaan tarkemmin, koska luomua vievät yritykset tiedetään ja asioita seuraamalla syntyy käsitys siitä, mikä viennin arvo kullakin toimijalla suunnilleen on. Valtaosa Suomen luomuviennistä tapahtuu kolmen yrityksen toimesta: aakkosjärjestyksessä Helsingin Mylly (jauhoja ja hiutaleita), Pekan Leipä, joka nykyään kuuluu Leipomo Rostenille (leipää) ja Pohjolan Luomu (raakaviljaa). (En laske tähän Fazeria, koska heidän luomuvienti tapahtuu heidän Ruotsin leipomolta.) Kaikki ovat siis viljaketjun toimijoita. Näiden vienti yhteensä lienee 10-12 miljoonaa euroa. Muut 20-25 toimijaa vastaavat lopusta 2-3 miljoonasta eurosta. Valistunut arvio siis on, että suomalaisen luomuviennin arvo on n 14 miljoonaa euroa eli n 1 % Suomen elintarvikeviennistä. Viennistä valtaosa perustuu kotimaiseen raaka-aineiseen, mutta ei suinkaan kaikki. Jopa luomuviljaa tuodaan.
Kun vientilukua 14 M€ verrataan kotimarkkinan 74 M€ ja erityisesti kotimarkkinan kotimaisten tuotteiden osuuteen, joka yllä arvioitiin 50 M€:ksi, täytyy muistaa, että vienti on arvioitu verottomin teollisuuden hinnoin, mutta kotimarkkina verollisin vähittäishinnoin. Jotta ne olisivat vertailukelpoiset täytyy
viimeksimainittu jakaa kahdella, eli Suomessa myydyt kotimaiset luomutuotteet teollisuuden tai tuottajahinnoin laskettuna olisi n 26 M€. Toisin sanoen 65% jää kotimaahan ja 35% menee vientiin. Siis karkeasti kolmannes Suomessa tuotetuista luomutuotteista viedään ja kolmannes Suomessa kulutetuista luomutuotteista tuodaan.
Virhemarginaali esittämissäni luvuissa on varmasti melko iso ja niitä on tarkoitus jatkossa tarkentaa. Joka tapauksessa viennin merkitys suomalaiselle luomulle on todella suuri. Varmaan kaikki luomussa aktiivisesti toimivat tietävät, että luomuviljaa viedään, mutta luulisin, että monellakaan luomussa toimivalla ei ole ollut oikeaa tietoa viennin näin suuresta merkityksestä suomalaiselle luomulle. Kuitenkin varsinkin luomuviljan tuottajan on se täytynyt huomata viime vuosina luomukauran hinnan välillä laskiessa ja välillä noustessa vientimarkkinoiden kehityksen mukaan.
Luomumarkkinoiden kehittämisen strategiset tavoitteet asetettiin lokakuussa 2006. Tiivistetysti tavoitteiksi asetettiin luomulle 6% markkinaosuus kotimaassa ja 10% Suomen elintarvikeviennistä vuoteen 2015 mennessä sekä kunnianhimoinen tavoite myös suurkeittiöpuolelle. Meillä on siis viisi vuotta aikaa kuusinkertaistaa kotimarkkina ja 10-kertaistaa luomuvienti. Kokonaan toinen asia on, onko riittävästi paneuduttu strategian tavoitteiden toteuttamiseen. Viennin kehittämiseen sisältyy paljon mahdollisuuksia, mutta kotimarkkinoiden kehittymättömyyteen sisältyy ehkä vielä enemmän riskejä. Seuraavassa joitakin trendejä, jotka vaikuttavat asiaan.
Suomessa on ollut tapana sanoa, että suomalainen ruoka on jo kuin luomua ja muualla on niin saasteista, ettei siellä voi luomua tuottaa. Siis kotimainen on aina parempaa kuin ulkomainen - luomusta viis. Itse en ole tähän koskaan uskonut vaan olen ostanut italialaisen luomuporkkanan kun kotimaiset ovat loppuneet - en suinkaan kotimaista tavanomaista. Ja epäilen että suomalaisen kuluttajan usko kotimaisen ruoan erinomaisuuteen on yleisemminkin rapautumassa. Ihmiset havahtuvat huomaamaan, ettei sitä 1960-70 luvun romanttista maaseutua ole enää olemassa. Minne voitaisiin mennä auttamaan maajussia heinätöissä? Suomalainen maatalous tehostuu, tilat suurenevat ja kotieläinyksiköt kasvavat eurooppalaisiin mittoihin. Eläinten hyvinvointi onkin kyseenalainen ja teollisuus näyttää käyttävän enemmän lisäaineita Suomessa kuin ulkomailla. Hiljaisia signaaleja tulee teollisuuden edustajille maailmalta: esimerkiksi ”puhdasta” suomalaista jauhoa tai ryynejä ei voidakaan viedä muihin Pohjoismaihin, koska niissä on torjunta-ainejäämiä. Suomalaisen elintarviketuotannon puhtauden uskottavauus alkaa olla samaa luokkaa kuin suomalaisten vesistöjen puhtaus. Ihmisillä on kestänyt yllättävän pitkään tajuta, että sinilevämömmön äärellä on turha puhua Euroopan puhtaimmista vesistä!
Kuluttajat Suomessakin alkavat kysyä yhä laajemmin luomua, mutta kotimainen teollisuus ei luomutuotteita tarjoa. Toisaalta keskusliikkeiden osto-organisaatiot kansainvälistyvät tai ainakin pohjoismaistuvat. Hyviä luomutuotesarjoja, joista jopa löytyy valmiiksi suomenkieliset tekstit, löytyykin Tanskasta ja Ruotsista helposti. En usko, että 6% tavoitetta saavutetaan ilman kotimaisen teollisuuden merkittävää aktivoitumista, mutta voi luomumarkkina kuitenkin 2-3 kertaistua viidessä vuodessa tuonninkin varassa. Kotimainen elintarvikesektori menettää luomumahdollisuutensa ja samaan aikaan joutuu yhä ahtaammalle tavanomaisella puolella kilpailun koventuessa. Osoittaaksemme, että kotimainen ruoka todella on puhdasta on aika tehdä se todeksi - siirtää suomalainen elintarvikeketju luomuun! Sääli kyllä, luomussa jo 30 vuotta toimineena olen tosin ”hiukan” skeptinen sen suhteen, että näin kävisi.
Omalta osaltani yritän viedä kehitystä eteenpäin lähinnä viennin puolella.
Organic Food Finland vientirengas on toiminut nykymuodossaan - tosin yrityskokoonpano on osittain muuttunut - vuodesta 2004 ja luomuvientikauppaa olen tehnyt 1997 alkaen. Luomuvientirenkaassa on tällä hetkellä 9 yritystä ja saamme aikaan lähes 4 miljoonan euron viennin, merkittävimpänä Helsingin Myllyn hiutale- ja jauhovienti. Myös luomuvientirengastoimintaa kehitetään edelleen ja Organic Food Finland on avoin myös uusille yrityksille.
Luomuvienti on taannut varsinkin luomuviljaketjulle kehittymismahdollisuudet, mutta on vienti tarpeellista myös kotimarkkinan kehittymiselle. Viennistä voidaan saada sellaisia lisävolyymejä, jotka tekevät toiminnan kannattavaksi. Joissakin tapauksissa voidaan toimia jopa pelkästään viennin varassa. Eihän esimerkiksi Pekan Leivän luomuleipää tai Makulaku Lakritsan ja Halvan luomulakritsaa juuri Suomessa nähdä ja Helsingin Myllynkin luomutuotannosta puolet viedään.
Viennin ja yleensä luomun kansainvälistymisen osalta tarkoituksemme on käynnistää
Luomukansainvälistymisen toimenpideohjelman laatiminen 2010 alussa. Toimenpideohjelman tekemisessä näkökulmina ovat yllä mainitun 10% vientitavoitteen saavuttaminen, uuden luomuliiketoiminnan kehittäminen osallistuville yrityksille ja luomukansainvälistymistä palvelevien palvelutyökalujen kehittäminen. Tässä tarvitaan alan mahdollisimman laajaa yhteistyötä ja hanketta ollaankin viemässä eteenpäin yhdessä Finpron, Tekesin ja Oske-toimijoiden kanssa. Hankkeeseen haetaan mukaan mahdollisimman suuri osa luomualan toimijoista sekä varsinaisesta yrityskentästä että järjestöistä ja alan tukiorganisaatioista. Keskeistä on ymmärtää, ettei kansainvälistyminen ole pelkkää vientiä, eikä kansainvälistyminen käynnisty lähettämällä myyntimiehiä maailmalle. Koko arvoketjussa on monenlaisia pullonkauloja ja kehittämiskohteita, joihin on paneuduttava, jotta kansainvälistyminen ja vienti kehittyisi. Koko alan kannalta on oleellista, että luomukenttä ylipäätään kansainvälistyisi. Tällä hetkellä suomalaiset luomutoimijat ovat huonosti edustettuina kansainvälisillä foorumeilla, mikä vaikuttaa osaltaan sekä suomalaisen luomun tunnettuuteen maailmalla että luomutietouden ja innovaatioiden omaksumiseen Suomessa. Yhteyksiä maailmalle pitäisi olla joka tasolta paljon enemmän.
Yllä mainituilla tavoitteilla on hyvin paljon tekemistä myös alkutuotannon kanssa. Viennin arvoa voidaan ja tuleekin kasvattaa tuotteiden jalostusarvoa nostamalla, mutta kuitenkin myös alkutuotannon on kehityttävä mukana. Viljelyn tulisi ohjautua paljon nykyistä paremmin markkinoiden tarpeiden mukaan. Tietenkin tuotantoa tarvitaan myös enemmän ja sen tulisi olla nykyistä monipuolisempaa. Joka tapauksessa nykyistä suuremman osan tuotannosta tulisi olla sopimustuotantoa. Leimaa-antava ongelma yrityksille on viime vuosina ollut luomuraaka-aineen puute. Luomuviljaa on ollut hyvinkin riittävästi, mutta esimerkiksi öljykasveja ja perunaa ei.
